Aktiivinen elämä on pitänyt kunnossa

Liisa käy katsomassa Väinöä Harjulassa muutaman kerran viikossa. Väinöllä on Alzheimerin tauti ja tammikuisen keuhkokuumeen jäljiltä hän joutui sairaalaan. Kuvat Laura Töyräs

Liisa (94) ja Väinö (95) Vanninen ovat olleet naimisissa 71 vuotta. Nyt Väinön täytyy asua Harjulassa.

Nyt 94-vuotiaan Liisan ja 95-vuotiaan Väinö Vannisen tiet kohtasivat aikoinaan jatkosodan jälkeen Pieksämäellä. Molemmat olivat Karjalan evakkoja ja joutuneet lähtemään kotoaan sodan jaloista. Pieksämäellä Liisa ja Väinö tutustuivat toisiinsa harrastusten kautta.
– Molemmat harrastimme urheilua ja laulua. Väinöllä päälaji oli hiihto ja minulla pesäpallo. Olimme paljon toistemme mukana kilpailureissuilla, Liisa muistelee.
Pariskunta tuli niin hyvin toistensa kanssa juttuun, että alttarille käveltiin vuonna 1946.
– Minä aina nauran, että minun lauluharrastukseni loppui siihen, kun pappi sanoi aamen. Eihän meistä molemmat voineet niin paljon harrastaa, vaan toisen oli jäätävä kotiin lasten kanssa. Esikoinen syntyi -47 ja yhteensä lapsia on kolme, Liisa kertoo.

VÄINÖN lauluharrastus alkoi jo 7-vuotiaana koulun juhlassa, Harlussa asuessa. Laulu on raikunut pitkin miehen elämää, aina tähän päivään saakka.
– Sota-aikana Väinö lauloi Uhtuan Tykistökuorossa ja sodan jälkeen Pieksämäen mieslaulajissa, Liisa muistelee.
Kuopioon pariskunta muutti vuonna 1949, kun poliisimies Väinöä pyydettiin kaupunkiin töihin. Kuopion poliisilaitokselle kaivattiin hyvää kuntoa omaava poliisimies, ja Väinö hiihdossa kunnostautuneena tuli hätiin.
– Kuopiossa Väinö lauloi Puijon laulussa, Kuopio Kvartetissa, joka myöhemmin muutettiin Mieskuoro Kuopio-Kvartetiksi, Kuopion Poliisilaulajissa ja edelleen hän kuuluu Kuopion Sotaveteraanien Mieskuoroon, ollen sen vanhin jäsen.
Kvartettiaikoina Väinö kävi esiintymässä kuoron mukana myös ulkomailla.
– Paljon meidän avioliitossamme on eletty Väinön ehdoilla. Hän oli paljon menossa, ja minulle jäi kodinhoito. Ikkunasta aina vilkuttelin lasten kanssa, kun isä lähti matkalle. Jos minulla ei olisi ollut tätä huumorin lahjaa, niin ei varmaan oltaisi yhdessä selvitty tätä 71 vuotta, Liisa nauraa.

TÄLLÄ hetkellä Alzheimerin tautia sairastava Väinö asuu Harjulan sairaalassa. Tammikuun yhdeksäntenä mies sairastui keuhkokuumeeseen ja sitä myöten kunto huononi ja tuli muitakin vastoinkäymisiä. Liisa muistelee, että vielä loppiaisena Väinön kunto oli hyvä ja he kestitsivät vieraita kodissaan Kuopionlahdenkadulla.
– Siitä pari päivää ja Väinö lähti ambulanssilla sairaalaan, eikä ole päässyt enää kotiin. Lähtö tuli niin yllättäen, että ei siihen ehtinyt varautua ollenkaan. Mukava olisi vielä saada Väinö kotiin, mutta se ei taida olla mahdollista, Liisa harmittelee.
Nyt Väinölle odotetaan paikkaa tehostettuun palveluasumiseen täällä Kuopiossa.
– Hyvähän se on, että Väinö sentään saa jäädä Kuopioon, niin pystyn käymään hänen luonaan, Liisa kiittelee.

LIISA sanoo, ettei heillä ole ollut aiemmin käsitystä Kuopion senioriasumisen mahdollisuuksista tai hoitokuvioista, sillä molemmat ovat olleet pitkälti terveenä. Kun Liisalta kysyy terveyden ja pitkän elämän salaisuutta, hän vastaa ensimmäiseksi aktiivisen elämäntyylin.
– Urheilun ja musiikin harrastaminen ovat pitäneet terveenä ja virkeänä. Minäkin käyn edelleen harrastuksissa monena päivänä viikossa; on joogaa ja tanhua. Mökillä olin koko kesän ja Väinökin pääsi siellä käymään kaksi kertaa. Mökillä on tekemistä ja se auttoi siinäkin, ettei Väinön sairaus ollut koko ajan mielessä. Unikin tuli paremmin, kun oli touhunnut koko päivän.
Väinö taas harrasti hiihtoa niin kauan kuin pystyi. Sotaveteraanihiihdoissa käytiin ja vuosittain Väinö teki myös ladut kotinsa viereiseen puistoon. Nyt ei ole ollut latuja, kun ei ole ollut Väinöä tekemässä. Mutta laulaminen ei ole loppunut vieläkään.
– Harjulan henkilökunta kertoo, että joskus Väinö laulaa kiitokseksi ruuasta tai yhdessä hoitajan kanssa, Liisa sanoo.
– Niin kauan kuin on ääntä, voi laulaa, sanoo Väinö.

”Harrastuksista pidettävä kiinni edelleen”

Liisa Vanninen kertoo, että Väinön sairaalaan joutumisen jälkeen koitti suuri tyhjyys.
– Ontto tyhjyys, kun arjen rytmit hävisivät. Väinön ollessa kotona ruokailut piti aina olla tarkassa rytmissä ja vihjailua tuli, jos ruoka oli myöhässä. Nyt on kuin olisi työttömäksi jäänyt. Ja samalla on tietenkin henkinen tyhjyys, kun olemme olleet yhdessä kymmeniä vuosia, Liisa kuvailee.
Hän kuitenkin sanoo, että pyrkii edelleen pitämään kiinni harrastus- ja ruokailurytmeistä.
– Niistä on pidettävä kiinni fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin vuoksi.