Elämä ei pääty konkurssiin

”Rahat ja talot ovat meillä vain lainassa”, sanoo konkurssin ja syövän kokenut Pauli Voutilainen. Positiivinen ajattelu on auttanut selvitymään haasteista.

Pahinta, mitä moni yrittäjä voi kuvitella tapahtuvaksi, on yrityksen meneminen konkurssiin. Kuopiolainen Pauli Voutilainen joutui käymään läpi perheyrityksen konkurssin, mutta se ei miestä kaatanut. Hän vakuuttaa, ettei konkurssi ole maailmanloppu.
Pauli on ollut aina yrittäjähenkinen. Jo nuorena miehenä hän päätti ottaa lopputilin palkkatyöstä ostaakseen vapputarvikkeita torilla myytäväksi.
– Siitä lähti neljän vuoden markkinaura. Myin työkaluja, rukkasia, astioita, monenlaista. Voin ihan suoraan sanoa, että olin sellainen helppoheikki, Pauli muistelee hymyillen.
– Markkinoilla minä olen opetellut ihmisten palvelemisen. Leipä riippui siitä, miten osaa esiintyä ja tulla toimeen ihmisten kanssa.
Myöhemmin Pauli, hänen vaimonsa Tuula ja perheen lapset asettuivat Kuopioon. Pauli perusti leluliikkeen. Liike oli pystyssä vain vuoden, koska se ei kannattanut. Leluliikkeen loppuunmyynnin jälkeen Pauli päätti kokeilla kalustealaa, ja niin syntyi huonekaluliike Satakaluste.
Satakaluste ehti olla pystyssä 25 vuotta. Sitten tuli lama-aika, ja vuonna 1993 konkurssi oli väistämätön.

Marjanpoiminta avuksi

Konkurssi iski melko yllättäen.
– Siinä rytäkässä meni meillä ihan kaikki, Pauli toteaa, ja luettelee pitkän listan tavaroita autosta ja talosta alkaen.
Vuosi konkurssin jälkeen Voutilaiset hakeutuivat velkajärjestelyyn. Siitä olikin valtava apu 2,5 miljoonan euron velan hoitamisessa.
– Se painoi aikoinaan mieltä, kun ei saanut maksettua kaikille velkojille konkurssin jälkeen. Mutta eihän sitä tahallaan jätetty maksamatta, ja parhaamme on tehty. En ole katkera mistään.
Pauli kertoo, että he elivät työmarkkinatuella, joka ei oikein riittänyt. Hän vastusti pitkään sosiaalitoimistossa käyntiä, mutta lopulta oli pakko.
– Sieltä ne auttoivat, oikein pitää hattua nostaa. Oli hyvä palvelu, Pauli hymyilee.
Voutilaiset myös keksivät poimia marjoja lisätuloiksi, ja edelleen tänä päivänä marjojen poiminnasta saadut tulot ovat mukava lisä eläkkeeseen.

Vapaaehtoistyöstä voimaa

Konkurssin jälkeen työpaikan etsintä oli ajankohtaista. Useiden työvoimatoimistossa käyntien jälkeen Pauli löysi vihdoin työpaikan lehti-ilmoituksella.
– Lehdessä oli ilmoitus että kiertävä ovimyyjä saa paikan. Mutta niin huonosti tuli siinä kauppaa, että ei siitä tullut mitään. Onneksi rouva siellä liikkeessä näki että tuonhan voisi ottaa tänne keittiökalusteita myymään. Siellä Savon Keittiökeskuksella sain olla kuusi vuotta töissä. Olin 68-vuotiaaksi saakka, jotta sain eläkettäni korotettua.
Nauttii ihmisten ilahduttamisesta
Eläkepäivät alkoivat vuonna 2008. Silloin Pauli alkoi tehdä vapaaehtoistyötä kahdesti viikossa – hän käy jakamassa Virvatuli-yhdistyksen järjestämiä ruoka-avustuksia.
– Mielelläni olen mukana siellä ja autan. Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa ja tykkään jutella hakijoiden kanssa, ja on siellä tullut ihan ystävyyksiäkin.
Pauli tykkää käydä myös soittamassa harmonikkaa seurakunnan iltamissa, ja välillä muuallakin minne pyydetään. Maksusta hän ei esiinny, mutta nauttii kun saa ilahduttaa ihmisiä musiikilla.

Kuolinpaidassa ei taskuja

Paulin positiivinen ja tietyllä tavalla huoleton asenne välittyy kaikessa hänen kertomassaan. Hän kokee, että hänellä on aina ollut se mitä hän tarvitsee, eikä hän sure menetettyjä asioita.
– Uskolla on isoin vaikutus elämänasenteeseeni, se on pohja ihan kaikelle. Rahat ja talot ja muut, kaikki on meillä vaan lainassa. Kuolinpaidassa ei ole taskuja, Pauli sanoo.
Tämä asenne vapauttaa Paulin nauttimaan elämästä sellaisena kuin se nyt on.
Ja toisista ihmisistä Pauli uskoo aina hyvää. Sillä mies on pärjännyt pitkälle. Ja myös olemalla ystävällinen.
– Minä ajattelen, että voi ajatella joko negatiivisesti tai positiivisesti. Ja jos muista ihmisistä ajattelee positiivisesti, niin paljon helpommin menee kaikki. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, Pauli pohtii.

Syövänkin kanssa voi elää

Vuonna 2016 Paulilla todettiin kantasolusyöpä korvan juuressa. Syöpä leikattiin. Tammikuussa 2017 tuli ilmoitus, että kaikki on kunnossa ja ei ole huolta jatkossa. Paulin olo keveni.

Tuula-puolison syövän kanssa kamppailu kuitenkin jatkuu. Tuula oli jo ehtinyt sairastaa munasarjasyövän ja parantua siitä, kun vuonna 2016 tuli melanooma jalkaan. Se on nyt kolmesti leikattu, mutta voi olla että jalka pitää vielä säären kohdalta amputoida. Vaikka Tuula vaikuttaa surulliselta amputoinnin mahdollisuudesta, hän suhtautuu yllättävän tyynesti asiaan.

Sekä Paulin että Tuulan asenne huokuu jonkinlaista syvää hyväksyntää. Pauli kertoo, että hän ottaa elämän vastaan sellaisena kuin se on, ja luottaa siihen, että huomenna on parempi päivä. Tuula nyökkäilee – pariskunta näyttää jakavan voimaa antavan elämänasenteensa, ja saavan myös voimaa toisistaan.