Gradu pakettiin eläkkeelle jäätyä

Marjaleena Pursiainen otti eläkkeelle jäämisestä kaiken irti ja suoritti kesken jääneet opinnot loppuun: ”Opiskelussa nälkä kasvoi syödessä”. Kuva: Aija Pirinen

Marjaleena Pursiainen päätti eläkkeelle jäätyään tehdä maisterin tutkintonsa pakettiin: ”Itsensä kehittäminen on elinikäinen prosessi”.

Kuopiolaiselle Marjaleena Pursiaiselle (67) opiskelu ja koulunkäynti eivät olleet lapsenakaan pakkopullaa. Jo kuusivuotiaana kansakoululaisena hän rakasti koulunkäyntiä, eikä kouluun lähtö tuntunut koskaan vastenmieliseltä, vaikka edessä oli lähes kahdeksan kilometrin koulutaival.
– 1970-luvulla kirjaston seinässä oli kyltti: Lue enemmän, luulet vähemmän. Se on ollut minullakin kantavana ajatuksena koko elämäni. Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja rakastanut lukemista, opiskelua ja uuden tiedon hankintaa.

Nuoruudessaan Marjaleena kävi kauppaopiston, opiskeli hieman matkailualaa ja siinä sivussa kasvatti kaksi lasta. Ison osan työurastaan hän teki suunnittelijana yliopistolla.
Yliopistomaailma kiehtoi häntä ja hän aloittikin nelikymppisenä suorittaa työn ohessa sosiologian opintoja avoimessa yliopistossa. Tutkittu tieto ja koko akateeminen maailma alkoi kiehtoa niin paljon, että Marjaleena hakeutui myöhemmin tutkinto-opiskelijaksi.
– Oli älyttömän hienoa istua kuulemassa tunnettujen tutkijoiden, kuten Juho Saaren luentoja ja saada tietoa alan tuoreimmista tutkimuksista. Opiskelussa nälkä kasvoi syödessä, Marjaleena kuvailee.

Yliopistoopinnoissa Marjaleenaa kiehtoi myös kriittinen ajattelu.
– Yliopisto-opinnot kannustavat juuri kriittiseen ajatteluun, siihen, että argumenteille on oltava hyvät perustelut. Yliopisto-opinnot myös opettavat lukemaan tilastoja ja antavat hyvät lähtökohdat tiedonhakuun.
Marjaleenalta opiskelut sujuivat töiden ohella, mutta tutkinnon viimeinen osio, eli gradu, jäi roikkumaan. Se jäi vaivaamaan Marjaleenan mieltä.
– Kaipa ihmisluonteeseen kuuluu halu saattaa aloitetut asiat päätökseen, Marjaleena pohtii.

Kun Marjaleena vuonna 2015 jäi eläkkeelle, päätti hän vihdoin tarttua toimeen. Pian töiden päätyttyä hän päätti kaivaa tietokoneensa ja ryhtyi kirjoittamaan gradua työpaikkakiusaamisesta.
Monille eläkkeelle jääminen tietää vapautta velvollisuuksista ja mahdollisuutta tehdä itselleen mielekkäitä asioista. Moni on ihmetellyt, mikä sai Marjaleenan heti eläkepäivien jälkeen tarttumaan opiskeluihin, lukemaan tuhansia sivuja tieteellisiä artikkeleita ja istumaan satoja tunteja tietokoneen äärellä kirjoittamassa.
– Minulle opiskelu on mielekästä, enkä kokenut sitä mitenkään vastenmielisenä. Päinvastoin, koin gradun tekemisen hyvin mielenkiintoisena.

Eläkeläisiä kehotetaan pitämään huolta aivoterveydestään ja välttämään dementiaa esimerkiksi tekemällä ristisanoja. Marjaleenalle parasta aivohuoltoa on ollut jatkuva opiskelu. Nuorten opiskelijoiden kanssa keskustelu yliopistolla oli hänelle virkistävää vaihtelua eläkkeelläkin.
– Ei siellä kukaan ihmetellyt, miksi tämän ikäisenä teen gradua. Yhteiskuntatieteiden puolella muutoinkin opiskelijoiden ikäjakauma on tosi laaja. Opiskelijatoverini olivat upeita tyyppejä, kuten opettajatkin.
Marjaleena valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi muutama vuosi sitten. Vaikka tutkintotavoitteinen opiskelu on jäänyt, on hän edelleen aktiivinen omatoimiopiskelija. Hän lukee paljon ja haluaa osallistua yhteiskunnalliseen keskustelun kirjoittamalla muun maussa lehtien mielipidepalstoille.
– Haluan lapsille ja lapsenlapsillekin viestiä, että opiskelu ja itsensä kehittäminen on elinikäinen prosessi.

Moni eläkeläinen haluaa opiskella

Syksyllä 2018 Itä-Suomen yliopistossa aloitti kaikkiaan 64 iäkästä (yli 65-vuotiasta) tutkinto-opiskelijaa.
Heistä 15 aloitti alemman korkeakoulututkinnon, 12 ylemmän korkeakoulututkinnon ja 37 tohtorin tutkinnon suorittamisen.
Yli 65-vuotiaiden tohtoriopiskelijoiden määrä on lisääntynyt. Vuonna 2014 tohtoritutkintoa aloitti suorittaa 30 yli 65-vuotiasta.
Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden määrä on hieman vähentynyt. Vuonna 2014 aloittaneissa yli 65-vuotiaita oli 17 ja vuonna 2018 kaikkiaan 12.