Hävittäjälentäjä: ”Ei tällaisia elämyksiä saa missään muualla”

Tuukka Antikainen nauttii työstään Karjalan lennoston lentoupseerina ja ilmataistelunopettajana. Kuva: Laura Ruuskanen

Lentoupseeri Tuukka Antikaisen ammatinvalinta osui nappiin. Työ hävittäjälentäjänä on haastavaa, mutta antoisaa.

Vuonna 2002 Karjalan lennoston lentoupseeri, kapteeni Tuukka Antikainen (36) lensi ensimmäistä kertaa. Sanan molemmissa merkityksissä. Aikaisemmin hän ei siis ollut matkustanut lentokoneella, ja kun ensimmäinen kerta koitti, mies oli suoraan lentäjän paikalla.
– Lukiolaisena mietin armeijauraa. Veljet olivat aiemmin viihtyneet armeijassa ja minulle oli tullut siitä hyvä kuva. Sitten aloin miettiä, voisiko ura löytyä lentopuolelta, Antikainen kertaa.
Sekä pääsykokeet että koulutus lentäjäksi on hyvin monivaiheinen prosessi. Eikä koulutus suinkaan lopu siihen, että pääsee itsenäiseksi lentäjäksi. Tietoja ja taitoja on koko ajan päivitettävä, ja urakehitys johdattaa uusiin tehtäviin. Nyt Tuukka on jo yksi kokeneimpia työntekijöitä laivueessa ja tekee ilmataistelulennonopettajan hommia.

Ammatinvalinta on osunut täysin nappiin.
– En olisi voinut keksiä itselleni yhtään parempaa uraa. Ei tällaisia elämyksiä saa missään muussa ammatissa.
Hävittäjänlentäjän työ vaatii paljon sekä henkisesti että fyysisesti. Ihan jo niidenkin faktojen puolesta, että työtä tehdään pienessä suljetussa hävittäjän ohjaamossa, ja G-voimien aiheuttama fyysinen rasitus on välillä niin kovaa, että lentäjä käy tajunnan rajamailla.
– Mutta ai että niitä maisemia! Ne ovat niitä henkisiä elämyksiä. Ja kyllä noihin fyysisiin elämyksiinkin jää vähän koukkuun. Jos ei ole pitkään aikaan päässyt vaikkapa kaartotaisteluun, niin tuota äärirajoilla käymistä alkaa vähän kaivata, Tuukka naurahtaa.

Hävittäjälentäjän työtä on olla koko ajan huippukunnossa ja valmiudessa.
– Työ liittyy valtakunnan puolustukseen, joten on oltava aina valmiina tekemään paras mahdollinen suoritus.
Lentäjän on läpäistävä vuosittaiset kuntotestit, ja työpäivään voi sisällyttää myös treenin. Lisäksi tiedot ja taidot on oltava aina ajan tasalla.
– Haasteena ovat esimerkiksi uudet järjestelmät ja uusien temppujen opettelu. Sekä hirveä tiedonmäärä, joka täytyy omaksua.

Lentäjien työhön kuuluu sekä koulutus- että operatiivinen toiminta. Operatiiviset tehtävät ovat niitä, joista Tuukka ei voi kovinkaan paljon puhua. Sen sijaan koulutuksellisen päivän sisällön hän kertoo mielellään.
– Tavallisesti tulemme töihin 7.30 ja vaihdamme ensimmäisenä työasuun, eli laivueessa lentohaalariin. Sen jälkeen menemme ”aamukirkkoon”, eli aamupalaveriin.
Palaverissa käydään läpi alkavan päivän ohjelma. Yleensä päivän aikana tehdään kolme lentokierrosta.
– Ilmassa oloaika on useimmiten tunnin mittainen. Mutta tehtävästä riippuen se voi olla jotain noin 20 minuutin ja 2,5 tunnin väliltä. Lentoa edeltää kuitenkin valtava valmistelujen määrä.
Lennolta kertyy huima datamäärä, joka sitten puretaan lennon jälkeen. Hyvät järjestelmät mahdollistavat tiedon tehokkaan purkamisen ja käsittelyn.
– Dataa tallentuu niinkin paljon, ettei joka kerta edes pysty tarkastelemaan kaikkea. Keskitymme aina kunkin tehtävän mukaan olennaisiin tietoihin. Turhia ei lennetä, vaan aina tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti.

Lentäminen: Suomessa hyvät olosuhteet

Karjalan lennoston päivittäinen lentoalue on Jyväskylän ja Oulun välinen alue. Pienemmillä konemäärillä voidaan lentää tiiviimmilläkin alueilla.
Ilmavoimien näkökulmasta Suomi on ihanteellinen maa. Tilaa on hyvin lentoharjoituksiin ja täällä oppii lentämään kaikissa olosuhteissa. Siirtymät harjoitusalueille ovat lyhyitä, toisin kuin joissakin maissa, missä toiminta on mahdollista vain kaukana merialueilla. Lentoja pyritään Suomessakin suuntaamaan asumattomille alueille lentomelun välttämiseksi.
Ulkomaille lähdetään harjoittelemaan muutaman kerran vuodessa. Lisäksi ulkomaalaisia käy yhteisharjoituksissa Suomessa.

Toimittajakin pääsi käymään Hornetin ohjaamossa. Katsoa sai, muttei koskea eikä kuvata. Kuva: Risto Hyvärinen

Tuukka Antikainen esittelee hävittäjää.

"No, tuossa tapauksessa olisi pitänyt käyttää sitä heittoistuinta"

Käyn istumaan Hornetin ohjaamoon. Joka puolella on valtava nappien paljous, ja äkkiseltään tuntuu, miten kukaan voi hallita ne kaikki.
– Kyllä sitä kaikkien tarkoituksen oppii. Ei tuolla lentäessä paljon ehdi opasta kaivaa käsiinsä, että kyllä ne on vain osattava, lentoupseeri Tuukka Antikainen nauraa.
Siirrymme katsomaan hävittäjien tankkausta ja nousua harjoituslennolle. Hornetit ovat rivissä kentällä ja lentäjät valmistautuvat ohjaamoissa. Puut taipuvat asematasolla koneiden takana, kun moottorit puhaltavat. Lentoon lähtee neljän hävittäjän ryhmä, jota sanotaan parveksi.
– Lentäjät puhuvat pääsääntöisesti englantia, jotta olemme kansainvälisesti yhteensopivia. Lennoilla käytössä on koodisanoja, mutta ne eivät ole vain hämäyksen vuoksi, vaan tehostamaan viestintää. Kun jokainen tietää, mitä koodisana tarkoittaa, ei lentäjien tarvitse selitellä pitkin lausein toisilleen, mitä seuraavaksi tehdään.

Seuraavaksi siirrymme lentosimulaattorin pariin, ja toimittaja pääsee puikkoihin. Tosin melkolailla avustettuna. Tuukka säätää tietokoneen kartalta, missä hävittäjälläni lennän. Jaahas, lähdetään lentämään matalalla kohti Puijon tornia. Koitetaan olla osumatta.
Juuri oikean Hornetin ohjaamossa käyneenä voin sanoa, että simulaattorin ohjaamo on ainakin maallikon silmään täysin samanlainen. Ohjaamon ympärillä ulkopuolella on näytöt, joille maapallo heijastuu. Jossain vaiheessa lennän niin kovaa ja korkealla, että äänivalli on rikkoutua. Nopeutta ja korkeutta on mahdotonta määrittää silmämääräisesti.

Sitten aloitetaan laskeutumisharjoitukset. Tuukka asettaa minut tällä kertaa lähelle Rissalan kiitotietä, ja tehtäväni on yrittää laskeutua. Mutta alankin tiputtaa korkeutta ihan holtittomasti! Moottorini ovat sammuneet, ja laskeutuminen on mallia ”henki pois”.
– No, tuossa tapauksessa olisi pitänyt käyttää sitä heittoistuinta, Tuukka nauraa.
Toinen laskeutuminen sujuu jo niin, että säilyn hengissä, ja saan jopa pienet kehut. Tähän on hyvä lopettaa.