Isä muistelee edelleen kauhulla – oma poika löytyi kuolleena hyisestä metsästä

Reijo Korhonen on säilyttänyt vanhat lehtileikkeet, joissa kerrotaan hänen poikansa kohtalokkaasta eksymisestä. Kuva: Ismo Vornanen

Reijo Korhosen 7-vuotias poika eksyi metsään ja paleltui kuoliaaksi. Surullinen tragedia oli aikansa mediatapahtuma.

Kuopiolainen Reijo Korhonen on saanut kokea, miten tuttu Karttulan metsä voi tarjota painajaismaisia hetkiä.
Hänen Jani-poikansa eksyi kohtalokkain seurauksin metsään. Tapauksesta on pian 37 vuotta, mutta silti isä muistaa elävästi nuo ahdistavat ajat.

Traaginen tapahtuma sattui Karttulan Riuttalassa 17.6.1982. Korhosen poika oli siskon perheen luona Karttulassa. Heidän asuinpaikastaan oli noin puolen kilometrin päässä autiotalo. Talojen välillä kulki metsätie. Siskon mies remontoi autiotaloa ja hän otti Janin mukaansa apupojaksi.
Surullisen päivän tapahtumat käynnistyivät iltapäivällä noin kello 14. Jani lähti yksin metsätietä pitkin takaisin kotitalolle. Pojalla oli mukana ilmakivääri. Tuolloin ei ollut kännyköitä tarkistussoittoja varten. Metsätie oli selvä reitti ja tien päässä tuttu talo. Kun siskon mies palasi kello 18 kotiinsa, hän huomasi järkytyksekseen, että Jani oli lyhyellä matkalla kadonnut.
Poika ei vastannut kutsuihin eikä häntä näkynyt naapureiden pihoissa. Viralliset etsinnät käynnistyivät hitaasti, koska sen aikaiset poliisipiirit toimivat byrokraattisesti. Kuopion poliisi odotteli toimettomana virallista avunpyyntöä Karttulan poliisilta. Karttulan nimismies ei laskenut vapaaehtoisia auttajia metsään, koska ihmiset olisivat sotkeneet poliisikoiran hajujäljet. Poliisi ei ottanut huomioon, että naapurit tunsivat maaston hyvin. Isä Korhonen sai tietää vasta myöhään illalla, että hänen poikansa oli eksynyt hyiseen ja märkään metsään.
– Suonenjoelta saatiin poliisikoira paikalle iltamyöhään kello 22.30 Epätoivoa lisäsi se, että sää oli kesäkuuksi poikkeuksellisen kylmä. Satoi lunta ja räntää, Korhonen kertoo.

Etsintäalue rajattiin jokeen, koska oletettiin, ettei pieni poika pääsisi joen yli, muistelee Korhonen.
Poliisikoira oli riuhtonut itseään joen toiselle puolelle. Poliisi ei laskenut koiraa sinne, koska etsintäalue oli rajattu jokeen. Yöllä Jania etsivät myös hirviporukat sekä SPR:n pelastusryhmä. Isä osallistui etsintöihin ja operaatioon kuului noin sata henkilöä. Seuraavana aamuna apuun tulivat Rissalan sotilaat ja Tampereelta lennätetty helikopteri.

Lopulta helsinkiläispariskunta löysi Janin joen toiselta puolelta. Kuolleen pojan vieressä oli ilmakivääri. Jani oli ylittänyt joen, toisin kuin poliisi oli arvioinut. Jani oli ensin ryöminyt kuusen oksien suojaan, mutta jäljistä päätellen myöhemmin hän oli raahautunut näkyvämmälle paikalle. Isä pysyi jotenkuten toimintakykyisenä, koska hänen oli pakko jaksaa hoitaa Janin pikkusiskoa. Ammattioppilaitoksen työantaja ei myöntänyt Korhoselle edes sairauslomaa.
– Otin viikon kesäloman ja tunsin pelkoa mennä jopa kauppaan. Janin kuolema oli aikansa mediatapahtuma ja tuntui vaikealta joutua huomion kohteeksi. Minua vaivasivat surun ja syyllisyyden tunteet.

Ensimmäinen päivä työpaikalla oli ahdistava. Kaikkihan olivat lukeneet lehdistä Janin kuolemasta.
– Tajusin kuitenkin, että parhaiten toivun, kun yritän käydä töissä. Silloin kun menettää rakkaan läheisen parasta ovat työkaverit ja harrastukset.
Ihmisen psyyke on kuitenkin rakennettu onneksi siten, että suru muuttaa muotoaan ja pahimmankin elämän koettelemuksen kanssa oppii elämään. Myös Korhonen on päässyt takaisin tavalliseen arkeen.

Myöhemmin Korhosen perhe on kasvanut vielä kaksoispojilla, jotka ovat harrastaneet mäkihyppyä aina maajoukkuetasolla asti.
– Janin menetyksen vuoksi on usein käynyt mielessä, että voisiko pojille käydä pahasti, kun he harrastavat mäkihypyn kaltaista vaarallista lajia.

 

Poliisilta tökeröä käytöstä

Reijo Korhonen muistaa hyvin, miten poliisi kertoi Janin kuolemasta lähiomaisille. Omaiset kokivat, että poliisin käytös oli tökeröä.
– Poliisi marssi tupaan, iski karvareuhkansa pöytään ja ilmoitti kylmästi, että poika on kuollut. Hän ei esittänyt pienintäkään suruvalittelua tai kohteliasta sanamuotoa, muistelee Korhonen.
Korhonen epäilee, että Jani oli poikennut tieltä ja lähtenyt seuraamaan lintua metsään.
– Minulla on ollut omia pelkojani lapsesta asti. Äitini kasvatukseen kuului pelottelu esimerkiksi ukonilmalla. Olen kuitenkin iloinen, että omat vanhempani elivät pitkään. Janin kuoleman myötä hävisivät omat pelkoni. En ole katkera enkä syytä ketään.

Toimi näin, jos eksyt

  • Pysähdy heti paikanmääritystä varten, jos olet epävarma.
  • Pysy rauhallisena, pidä taukoja, lepää ja syö välillä.
  • Muistele viimeisiä kulkusuuntia, jolloin epämääräinen alue pienenee.
  • Lähde kulkemaan lähimpään suureen kiintopisteeseen kuten tunturia, jokea tai tietä kohti.
  • Eksynyttä ryhmää ei pidä ajaa näännyksiin tai hajottaa pienempiin ryhmiin. Mene näkyvälle paikalle, pukeudu värikkäästi tai anna merkkejä, jos sinua etsitään.
  • Lähde: luontoon.fi