Julkinen löylytys

Lääkäri Ville Pöntynen on aatteen mies. Hän joutuu mieluummin terveyskeskuslääkäriksi ja luopuu lääkäriasemastaan kuin katuisi Valviralle hoitonäkemyksiään (Kaupunkilehti 18.11.) Julkinen arvostelu on julmaa, mutta myös oppimiskokemus muillekin kuin Pöntyselle. Arvostelu ei tapa. Se vahvistaa jos ei jumiudu surkutteluun, itsesääliin eikä kuvittele, että piina on ikuista. Julkisessa jalkapuussa on yksinäistä, mutta se on myös siunauksellinen hetki tutkia itseään.

Esimerkiksi poliitikko Ilkka Kanerva on joutunut penkomaan sisintään julkisissa kohuissaan. Konkari nauttii edelleen luottamusta. Julkinen pieksäminen herättää toisissa myötätuntoa, toiset taas potkivat maassa makaavaa. Kaikki julkisuudesta hyötyvät saavat varautua rusikoiviin otsikoihin.

Ihmisen kehityksen tasoa ei mittaa niinkään tuen antaminen heikolla hetkellä. Toisten menestyksestä iloitseminen vaatii kaksin verroin enemmän kypsyyttä. Eikö olekin vaativa harjoitus tuntea mielihyvää, kun vieruskaveri työpaikalla saa ylennyksen ja palkankorotuksen? Varsinkaan pienissä kaupungeissa ei sulateta sitä, että joku nousee rivistä. Pienet kylä- ja kaupunkiyhteisöt elävät häkeissä, jotka ovat myrkytetty kateudella.

Kirjailija Kari Hotakainen ihmetteli nuorena Kuopiossa, miksi kukaan ei sano mitään hyvää hänen teksteistään. Nyt helsinkiläisenä hän on Kuopiossakin kunniavieras. Nilsiäläiskirjailija Antti Heikkinen hyppäsi junaan, marssi jo poikasena Helsingin herrojen puheille ja iski savolaiset tekstinsä tiskiin. Muuten Antti olisi ollut ikänsä Pitäjäläisen toimittaja ja harrastajateatterin amatööri.
Mitenkähän Pöntyseen aletaan suhtautua, jos hän on oikeassa ja valtavirta väärässä? Jo keskiajalla poltettiin roviolla noitia, joista myöhemmin tuli pyhimyksiä.

Kuopion ex-kaupunginjohtaja Kari Häkämies neuvoi kerran, että jos nuori henkilö aikoo edetä politiikassa, on hänen kapinoitava kilpailijoitaan vastaan. Ne, jotka pelkäävät arvostelua, alistuvat rivijäseniksi. Moottoripyöräkerhojen liivijengiläiset pelkäävät eniten, jos porukka ei tunnusta heitä kovanaamoiksi. Arvostelun pelko on turhaa. Hetken kirpaisu on huomisen siunaus. Kirjailija Paul Brunton sanoo, että kova kipu on naamioitunut ystävä. Kun polttaa, käsi nousee nopeasti tulesta.