Kääriäinen kusitolppana?

Liian pitkään eduskunnassa ja politiikassa suhmuroinut maalaiskepuliiton ”vanha isäntä” Seppo Kääriäinen jättää kansanedustajan poikkeuksellisen vaativat ja vastuulliset tehtävät tämän vaalikauden jälkeen. Mutta ei huolta, vaikka tämä suuri valtiomies keskittynee jatkossa päällystämään voileipiään leikkeleillä Twitterissä.
Osaamista ja vastuullisuutta jää. Jos esimerkiksi Teuvo ”kuristaja” Hakkarainen (persu) onnistuu jälleen uusimaan edustajan pestinsä. Ja miksi ei uusisi. Hänellä on valttikorttina edustajalta melkein edellytettävä rikostuomio. Sitä perusvaalikarja arvostaa.

Kääriäinen väittää luopuvansa, koska konkareiden on ymmärrettävä vetäytyä. Jotta uudet kyvyt saisivat vastuuta. Ihailtavaa pyyteettömyyttä. Toisena syynä on se, että ”lähes puoli vuosisataa sylkykuppina riittää”. Ei tuo kusitolppana olo taida niin hirveää olla, kun viihtyy siinä vuosikymmeniä. Vapaaehtoisesti. Sitä hän ei pohtinut, olisiko poliitikkojen korruptiolla, lehmänkaupoilla ja härskillä oman edun tavoittelulla jotain vaikutusta kansan inhoon.
Vaihtovirta-Kääriäinen myös marisee, miten politiikasta on tullut lyhyttempoista, pinnallista, karnevalistista, julkisuutta varten toimimista ja pisteiden keruuta omaan konttiin.

Todellinen syy luopumiseen on katkeruus. Kun kepun ylin käskynhaltija Juha Sipilä paketoi tylysti ”Ison Vihreen” vilttiketjuun. Kostoksi vanhoista synneistä. Se kävi vallan kahvassa, ministerinäkin, pitkään roikkuneen satraapin luonnolle. Hjallis Harkimoakin (kok, Liike Nyt) politiikka alkoi tympiä, kun saunan lauteilla hänelle luvattu ministeriyis jäi saamatta. Ministerinä hän ei taatusti olisi pitänyt politiikkaa rikkonaisena ja raadollisena.
Kääriäinen kuuluu siihen halveksimieni pelkureiden sakkiin, jotka vasta huru-ukkoina uskaltavat avata suunsa yhteisönsä epäkohdista. Niin kauan kuin rahaa ja muita etuuksia tunkee ovista ja ikkunoista, ongelmista vaietaan. Jokaisella on hintansa. Kaikissa työyhteisöissä on kääriäisiä. Mutta politiikassa heitä on nyt ilmaantunut poikkeuksellisen paljon.

Nokian nykyinen hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa kertoo (HS 23.9.) harkinneensa aikoinaan hallituksen jäsenenä kapinaa silloista puheenjohtajaa, karjumalla ja pelolla yhtiötä johtanutta Jorma Ollilaa vastaan. Kun näki hommien menevän perseelleen. Ei ryhtynyt. Arvioi olleensa pelkuri. Rehellistä puhetta.
Huru-ukoilla ei ole rohkeutta vaarantaa asemaansa, panna itseään alttiiksi. He ovat tautisellekin systeemille uskollisia, pelokkaita jees-miehiä. Järjestelmän kannalta hampaattomia räksyttäjiä.

Kirjoittaja on dosentti.