Kapakassa laulettiin virsiä

Kanttori Heikki Mononen ja pastori Heikki Hyvärinen laulattivat ja johdattivat Ampiaisen asiakkaat virsien maailmaan. Kuvassa myös seurakunta-aktiivi Koke Vainikainen. Kuvat: Inka Matilainen

”Kyllä tallaisia tapahtumia saisi olla enemmänkin”, Virsi goes kapakka -iltaan saapunut naisporukka totesi.

Pistämättömään Ampiaiseen Männistössä on keskiviikkoiltana kerääntynyt mukavasti porukkaa. Pöydissä istuu niin pariskuntia, kaverikporukoita kuin yksin paikalle tulleita. Tiskillä käy hiljainen puheensorina. Pöydissä istuvat selvästi odottelevat jonkin alkamista ja siemailevat juomiaan kaikessa rauhassa. Kello on muutamaa minuuttia vaille kuusi.
Pian seurakunta-aktiivi ja kirkkoneuvoston jäsen Koke Vainikainen jakaa kaikille halukkaille virsikirjat ja Männistön seurakunnan kolmas Virsi goes kapakka -ilta on valmis alkamaan.

Nurkassa, jossa normaalisti seisoo karaokeisäntä laitteineen, ovatkin nyt Männistön seurakunnan kanttori Heikki Mononen ja pastori Heikki Hyvärinen. He kiittelevät kaikkia paikalle tulleita ja ilta alkaa virrellä 924, joka tunnetaan nimellä ”Kahden maan kansalainen” ja joka on myös illan teema. He kertovat, että illan aikana lauletaan muutama heidän etukäteen miettimä virsi ja sitten yleisöllä on mahdollisuus toivoa.

Illan aikana laulettiin virret 924, 994, 338, 462, 396, 932, 928, 631, 525, 517, 301, 501, 125 ja 341. Alussa kapakassa kuuluu enimmäkseen kanttori-Heikin ääni, mutta kun alkujännitys sulaa, voimistuu myös yleisön ääni. Tunnelma oli rento ja iloinen, vaikka osa virsistä onkin suomalaiseen tapaan hyvin kaihoisia ja mollivoittoisia. Illan aikana Heikit myös kertoivat tarinoita virsien synnystä ja tekijöistä.

Virsiä Ampiaiseen varta vasten laulamaan tulleet Tuula Johansson, Ritva Janhonen, Anneli Hartikainen, Leena ja Pirkko Kuoppala olivat illasta todella mielissään. He kaikki kertovat nauttivansa virsien laulamisesta ja kokevat, että kapakan kaltaiseen tilaan on monelle varmasti matalampi kynnys tulla laulamaan kuin kirkkoon.
– Kyllä tällaisia saisi olla enemmänkin ja muutkin seurakunnat voisivat järjestää vastaavaa. Tässä oli mukavaa myös se, että paikalla oli muitakin ihmisiä. Eli ihan tavallisia asiakkaita, jotka olivat tulleet iltaa viettämään.

Illan jälkeen Heikit kertovat, että ensimmäisen kerran Virsi goes kapakka -ilta järjestettiin vuonna 2017. Pohjimmainen ajatus illan taustalla on ollut kirkon jalkautuminen ihmisten pariin.
– Kirkon kynnys on monelle todella korkea. Virret taas sen sijaan ovat monelle rakkaita ja niihin liittyy tunteita ja muistoja. Niitä lauletaan häissä, hautajaisissa, ristiäisissä ja vaikka missä. Moni haluaa laulaa ja kuulla niitä, mutta ei välttämättä halua tulla kirkkoon sen takia, kanttori-Heikki avaa.
– Kyllä kirkon täytyy nykyään ja tulevaisuudessa jalkautua sinne, missä ihmiset ovat. Monien on vain yksinkertaisesti helpompi tulla vaikkapa tänne kuin kirkkoon. Samalla romutetaan myös kirkkoon liittyviä ”norsunluutornikuvitelmia” ja näytetään, että papit ja muukin henkilökunta ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin, pastori-Heikki jatkaa.

Tällä hyväksi havaitsemallaan tiellä Männistön seurakunta jatkaa järjestämällä perjantaina 22.11. kaikille avoimen Syntisten yö -tapahtuman Mäntytuvalla. Illan aikana pääsee laulamaan ja kuulemaan musiikkia ja runoja. Pääesiintyjänä on gospel-laulaja Jippu.
– Siellä lauletaan tuttuja suomirock- ja pop-hittejä, joissa on syvällisempää sanomaa.
Lisäksi seurakunta järjestää jälleen joululauluillan Ampiaisessa viikkoa ennen joulua keskiviikkona.
– Ne ovat olleet todella suosittuja. Silloin tämä paikka on aivan tupaten täynnä, miehet kertovat.