Katjalle on tehty jo yli 20 aivoleikkausta: ”Tiedän eläväni jatkoajalla”

Katja Heinosen sylissä kuulokoiraksi koulutettava Sumu ja vieressä uskollisesti monta vuotta palvellut opaskoira Bopi. Kuva: Laura Ruuskanen

Katja Heinonen alkoi esikoisen syntymän jälkeen kärsiä kamalista päänsäryistä. Sen jälkeen lähti näkö. Syyksi paljastui harvinainen sairaus.

Kuopiolainen Katja Heinonen istahtaa tuolille työpaikallaan näkövammaisten yhdistyksellä. Syliinsä hän nappaa Sumu-koiran, josta hän on kouluttamassa itselleen kuulokoiraa. Katja on nykyisin monivammainen. Hänen sairastamansa hydrokefalus, eli aivo-selkäydinnesteen kiertohäiriö, on sokeuttanut hänet, ja kohta ehkä kuurouttanutkin sekä aiheuttanut vaikeahoitoisen epilepsian.
– Tiedän eläväni jatkoajalla. Mutta en halua murehtia huomista, sillä se tuo sitä mitä sen on tarkoitus tuoda. Ei minun kannata tuhlata aikaa itkupotkuraivareihin, sillä eivät ne minua pelasta.

Kaikki alkoi vuonna 1997 Katjan synnytettyä esikoisensa. Heti sen jälkeen hän alkoi kärsiä kamalista päänsäryistä.
– Pitelin päätäni kaksin käsin vessan lattialla ja oksentelin. Lääkärit pitivät sitä migreeninä ja luulivat minun kärsivän ehkä baby bluesista, joka oli siihen aikaan oikea muotitermi.
Niinpä reilu vuoden ajan Katja uskoi lääkäreitä ja mietti, että tätäkö se äitiys oikein on.

Sitten Katja huomasi, ettei enää näe kunnolla. Heikentyneen näön takia tehtiin tutkimuksia, joissa huomattiin, että paine päässä on hirmuinen. Tuli kiire, kun totuus paljastui. Katja leikattiin, ja hänellä todettiin hydrokefalus. Kahden vuoden sisään Katja läpikävi 13 leikkausta. Nyt aivoleikkauksia on takana jo 25. Katjan päähän on asennettu suntti, joka tasaa painetta päässä. Välillä tulee komplikaatioita tai suntti lakkaa toimimasta, jolloin on pitänyt tehdä uusia leikkauksia.
– Kaksi viikkoa ensimmäisestä leikkauksesta minulta lähti näkö. Kymmenen vuoden päästä puhkesi epilepsia ja nyt jälleen kymmenen vuoden päästä on menossa kuulo.
Katja kertoo, että sokeus, epilepsia ja kuulon heikkeneminen ovat kaikki mitä todennäköisimmin hydrokefaluksen ja leikkausten aiheuttamia.
– Pahinta on ollut, että minulle ei ole koskaan suoraan kerrottu, mitä kaikkea hydrokefalus voi aiheuttaa. Lääkärit ovat vain sanoneet, että eivät ole ennustajia. Mutta edes siinä vaiheessa, kun näköni jatkoi huonontumistaan ja kysyin, voinko tulla sokeaksi, kukaan ei sanonut mitään.

Tällä hetkellä Katja on kuitenkin onnellinen. Kesä on mennyt hyvin sekä suntin toiminnan että epilepsian suhteen.
– Olen myös onnellinen siitä, että saan tehdä työtä, jossa viihdyn.
Suurin haaste tällä hetkellä onkin mahdollinen kuuroutuminen. Katja kun haluaisi pysyä vielä työelämässä.
– Mutta jos kuuroudun, nykyinen työnikin käy mahdottomaksi. Sitten onkin kysymys, vieläkö pitäisi kouluttautua uudelleen, Katja miettii.

Eläintenkoulutus on aina ollut lähellä Katjan sydäntä. Sitä hän tekisi mielellään työkseenkin. Tällä hetkellä omista koirista koulutuksessa on Sumu.
– Kuulokoiralle opetetaan kolme ääntä, jotka sen tulee tunnistaa missä vain. Ajattelin opettaa Sumulle puhelimen, herätyskellon ja palovaroittimen äänet. Sen jälkeen Sumu osaisi ilmoittaa äänistä ja viedä minut äänilähteelle.
Katjalla on myös opaskoira Bopi. Yhteensä hänen käsiensä kautta on vuosien varrella kulkenut 7 opaskoiraa, joista 4 on ollut virallisesti hänen. Loput kolme lyhyemmän ajan, sillä Katja on halunnut auttaa myös haasteellisempien koiratapausten kouluttamisessa.
– Esimerkiksi omaa koiraa odotellessa olen auttanut kouluttamaan haasteellisia tapauksia.

”Eläimet antavat minulle halun jaksaa”

Eläimet ovat kuuluneet Katja Heinosen elämään aina. Sairastumisen jälkeen suhde eläimiin on kuitenkin saanut vielä aivan uusia ulottuvuuksia. Opas- ja erilaiset apukoirat ovat työskennelleet Katjan rinnalla vuosia auttaen häntä jokapäiväisissä tilanteissa. Mutta eläimet myös antavat Katjalle voimaa.
– Kun koskee niin paljon ettei voi edes liikkua, mutta koira tulee viereen ja painautuu kiinni, niin pakostakin siinä tulee olo, että kyllä me tästä yhdessä selvitään.
Tällä hetkellä Katjan kotona perheen kanssa asuu koirien lisäksi kaksi kissaa ja kilpikonna. Jokaisella niistä on oma terapeuttinen merkityksensä.

Kuulokoiraksi koulutettava Sumu ja opaskoira Bopi.

 

Korjattu 9.8. klo 14.30 päähän asennetun suntin kirjoitusvirhe.

 

Apua vähävaraisten lemmikeille

Katja Heinonen on aloitellut Kuopiossa pienimuotoisen eläinten ruoka- ja tarvikeavun pyörittämisen. Hän kerää lahjoituksina ruokaa ja tarvikkeita lemmikeille, ja jakaa niitä eteenpäin tarvitsijoille, eli vähävaraisille lemminkinomistajille. Niille, joilla taloudellinen tilanne on tiukka.
– Minua loukkaa kommentointi, että vähävaraisella ei olisi oikeutta pitää lemmikkiä. Varsinkin, kun tiedän, kuinka paljon niistä voi olla iloa ja hyötyä, sisältöä elämään. Monelle ne ovat se asia, mikä pitää elämässä kiinni.
Katja viittaa sanoillaan sekä omiin opas- ja apukoiriinsa, kuin myös esimerkiksi tyttärensä tukikoiraan. Katjan tytär sairasti hengenvaarallisesti anoreksiaa, josta toipuminen lähti käyntiin, kun tytär sai koiran itselleen. Koirasta huolehtiminen antoi elämään niin paljon uutta merkityksellisyyttä, että Katja kiittää koiraa tyttärensä hengen pelastamisesta.
– Moni vähävarainen tinkii mieluummin vaikka omasta ruuastaan ja lääkkeistä, jotta saa lemmikistään huolehdittua. Niin tärkeitä ne ovat. Itsekin saan tiukkoina aikoina voimaa eläimistä, ja niin olen kuullut monen muunkin sanovan.

Monilta lemmikinomistajilta toisaalta taas jää yli ruokaa, leluja tai muita tarvikkeita, joista oma lemmikki ei esimerkiksi pitänytkään. Osa käyttökelpoisesta tavarasta lentää roskiin.
– Olen alkanut kerätä tällaista ylijäänyttä tavaraa, ja välittänyt sitä avuntarpeessa olijoille. Koetan nyt toimia linkkinä avun antajien ja tarvitsijoiden välillä, joskin toiminta on vielä aika pienimuotoista.
Katjan löytää somesta nimellä Katjan matkassa, ja sitä kautta häneen voi olla yhteydessä vähävaraisten lemmikkiapuun liittyen.

Katjan haaveena on, että hän saisi organisoitua Kuopioon eläinten jouluruokailun tänä vuonna.
– Aion piakkoin olla yhteydessä myös paikallisiin eläintarvikeliikkeisiin, ja selvittelen, lähtisivätkö he jollain tapaa mukaan aputoimintaan.
– Olen itse saanut niin paljon apua eläimiltä ja toisilta ihmisiltä, että haluan nyt vuorostani auttaa toisia. Ja tämä on minulle mielekäs tapa auttaa.
Katja toivoo, että aputoiminta ottaisi nyt kunnolla tuulta purjeisiinsa ja laajenisi jatkossa.