Katolisen kirkon synnit

Aivan viimeaikoina on tullut entistä enemmän todisteita roomalaiskatolisten pappien, piispojen ja jopa kardinaalien törkeästä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. On laskettu, että 2 prosenttia kirkonmiehistä on syyllistynyt pedofiliaan. Se tarkoittaa, että hyväksikäyttäjiä on yli 8000 ja hyväksikäytettyjä kymmeniä tuhansia.

Hyväksikäytetyt ovat useimmiten murrosikäisiä poikia mutta myös tytöt ovat tulleet hyväksikäytetyksi. Paavi tuomitsi äskettäin pappien ja piispojen edesottamukset mutta ei puuttunut amerikkaislaiskardinaalin edesottamuksiin. Se, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö julistettiin ”kuoleman synniksi”, ei näytä merkitsevän mitään näille kirkonmiehille. Selvää on myös, että esille tulleet lapsien seksuaaliset hyväksikäytöt edustavat vain jäävuoren huippua. Asioista vaietaan.

Tavallinen maallikko ei voi kuin ihmetellä, miksi tähän on tultu. Olisiko syytä vapauttaa kirkonmiehet selibaatista vaiko sallia avioliitto? Luther, entinen munkki, nai entisen nunnan ja he saivat paljon lapsia ja olivat onnellisia. Mietitty on myös ilotalojen perustamista kirkonmiesten käyttöön. Poistaisivatko nämä keinot kirkonmiesten himon lapsiin.

On aivan selvää, että kansa tuomitsee pedofilian ja kun sitä ilmenee katolisessa kirkossa, kirkon merkitys vähenee. Se heijastuu myös muihin uskontokuntiin.

Katolisissa maissa abortin vastustus on tyypillisesti korkeaa. Keskustelu abortista kuumeni menneenä kesänä myös Suomessa, kun ilmeni että Suosmen roomalaiskatolisessa uskossa oleva ulkoministeri Timo Soini oli vieraillut valtion kustantamana Kanadan Ottawassa Pro Life iltavigiliassa (hartaushetkessä), jossa vastustettiin aborttia kaikissa tilanteissa. Onko oikein, että ulkoministerimme edustaa asiassa vastoin Suomen virallista kantaa?

Onko syntymätön lapsi tärkeämpi kuin viaton 7–15 vuotias kuoripoika tai orpokodin asukas? Haluaako katolinen kirkko kasvattaa heidät pappien ja piispojen käyttöön?
Eettisesti on väärin, että aborttia ei sallita raiskatuille tai insestin uhreille. Eikö nykytekniikoilla osoitettu sikiövaurio ole myös syy raskaudenkeskeytykseen? Ulkomisteri Soini vastustaa aborttia elämän pyhyydellä mutta unohtaa ottaa kantaa pedofiliaan, joka on iljettävää ja rikollista toimintaa.

Myös asioista vaikenevat tulisi tuoda maallisen oikeuden eteen. Kirkollinen oikeus kun toimii säälittävän heikosti.

 

Kirjoittaja on dosentti.

 

Korjaus 27.9.2018 klo 16: Alkuperäisessä tekstissä luki virheellisesti, että Timo Soini puolustaa aborttioikeutta. Tekstiin muutettu, että Soini vastustaa aborttia.