Kaupunkilehti kokeili, miten huivipäiseen naiseen suhtaudutaan – lue kuinka kävi

Kauppahallissa saimme asiallista palvelua myymälässä, jossa kävimme. Muuten ihmiset suhtautuivat meihin neutraalisti.

Kaupunkilehden toimittaja lähti kaupungille kuopiolaisen muslimin Sara Kraftin kanssa.

On keskiviikkoiltapäivä ja soitan kerrostaloasunnon ovikelloa keskustassa. Oven avaa reilu 7 vuotta sitten muslimiksi kääntynyt kuopiolainen Sara Kraft.
Menen hänen luokseen tarkoituksenani aloittaa pieni sosiaalinen koe. Lähden Saran kanssa kaupungille testaamaan, millaisia reaktioita huivipäinen suomalaisnainen kanssakulkijoissa aiheuttaa. Sara on kertonut, että sen jälkeen kun hän alkoi käyttää huivia, häneen alettiin monissa tilanteissa suhtautua eri tavalla vain hänen muuttuneen ulkonäkönsä takia.

VALITSEMME minulle voiletin huivin Saran kymmenien huivien valikoimasta. Musliminaiset shoppailevat huiveja samalla tavalla kuin kuka tahansa vaatteita; huivien kuoseissa, väreissä ja materiaaleissa näkyvät ajankohtaiset muotivirtaukset.
– Huiveja saa ostaa mistä vain, ihan vaikka H&M:ltä tai Gina Tricotista. Ainut sääntö on, että huiveissa ei saa olla minkään elollisen ja sielullisen kuvia, eli ei eläimiä tai ihmisiä. Mutta vaikkapa kukkien kuvia kyllä saa olla, Sara sanoo ja esittelee uusimman tummansinisen huivinsa, jossa on juuri kukan kuvia.

SARA kiepauttaa päähänsä valkoisen huivin sutjakkaasti, vuosien kokemuksella. Sen jälkeen hän pukee myös minut huivipäiseksi. Muutamalla timanttipäisellä koristeneulalla huivi saadaan pysymään paikoillaan.
– Sain nyt vähän blingiä. Minulla pienten lasten äitinä käytäntö sanelee pitkälti sen, minkä huivin laitan ja miten. Aluksi olin utelias kokeilemaan kaikkea ja käytin paljon koristeita, mutta nykyisin menen käytännönläheisemmin. Opettelin huivin sitomisen itsekseni ja esimerkiksi netistä löytää paljon opastusvideoita.

LÄHDEMME kaupungille ja ajatukseni ovat tahtomattanikin koko ajan siinä, että minulla on huivi päässä. Mietin, mitä muut ajattelevat.
– Kyllä minäkin muistan, kuinka ensimmäinen kerta huivipäisenä jännitti. Olin menossa katsomaan juuri syntynyttä siskontyttöäni ja samalla näyttäydyin ensimmäistä kertaa huivipäisenä myös sukulaisille. Mutta nykyisin ulos lähtiessä mielessä on kaikki muu paitsi se, että minulla on huivi, Sara nauraa.

KÄVELEMME ensin torille. Siinä vaiheessa en vielä huomaa kovinkaan poikkeavia reaktioita kanssaeläjissä. Toki joku katsoo hieman tavallista pidempään, mutta ei mitään radikaalia. Sara kertoo, että joskus ihmiset ihan tuhahtelevat ääneen nähdessään hänet. Menemme puhelinliikkeeseen. Siellä on töissä useampi myyjä, joista yhdellä ei ole asiakasta. Hän huomaa kun tulemme, mutta ei vilkaisekaan meitä, eikä tervehdi, vaikka katsomme kyllä häneen päin. Lopulta hän vain kutsuu seuraavalla vuoronumerolla olevan asiakkaan luokseen.
– Toki emme tiedä, moikkaisiko hän huivittomillekaan asiakkaille. Mutta tätä kohtaa kurjan paljon, että minua ei tervehditä tai olla huomaavinaankaan, kun astun liikkeeseen, Sara kertoo.

SEURAAVAKSI suuntaamme kauppahalliin. Siellä saamme asiallista, mutta emme mitenkään ylitsepursuavan innokasta palvelua myymälässä, jonka tuotteita katselemme. Moni myymälä onkin jo mennyt kiinni. Siirrymme Aapeliin.
Aapelin ovella törmäämme iäkkäämpään pariskuntaan, joka kyllä tuijottaa meitä avoimen häpeilemättömästi. Vaikka katseemme kohtaavat, eivät he suomalaisille tyypilliseen tapaan käännäkään katsettaan pois, vaan jatkavat möllöttämistä.
– Kyllähän se välillä käy mielessä, että olisi helpompi kulkea ilman huivia, niin kukaan ei reagoisi tai tietäisi heti, että olen muslimi. Tiedän muutamia nuorempia naisia, jotka ovat kääntyneet muslimiksi, mutta luopuneet pian huivin käytöstä, koska se on ollut liian raskasta tai hankalaa työssä. Onhan negatiivinen huomio väsyttävää.
Mutta Sara haluaa muistuttaa, että kyllä huivin ansiosta on tullut vastaan myös paljon positiivisia kohtaamisia.
– Jotkut tulevat juttelemaan, kun huomaavat, että olen suomimuslimi ja haluavat kysellä esimerkiksi islamista.

Ulkonäkö ei saisi vaikuttaa palveluun

Normaalisti Sara ei enää mieti huivipäisyyttään ulkona liikkuessa. Mutta esimerkiksi Turun kaltaiset tapahtumat saavat hänet valppaammaksi.
– Tuollaiset ikävät tapahtumat kiristävät tunnelmaa ja sen jälkeen itsekin lukee ihmisiä herkemmin ja tarkkailee minkälaisen vastaanoton saa.
Saraa harmittaa suunnattomasti, että poliittinen terrorismi, joka tehdään uskonnon nimissä, leimaa kaikki islamin uskoon kuuluvat.
– Ei minulla ole mitään tekemistä Turun terroristin kanssa, enkä pidä tekoa hyväksyttävänä. Silti sen jälkeen minuunkin suhtaudutaan eri tavalla.

Sara sanoo, ettei huonon palvelun saaminen riipu myymälästä, vaan sitä saattaa saada missä vain, sen mukaan, millainen asiakaspalvelija sattuu kohdalle. Pienessä kultakaupassa saamme nyt hyvää palvelua, sillä paikalla ei ole muita ja myyjän on pakko huomioida meidät. Muutenkin hän on ystävällinen ja kysyy voiko auttaa.
– On kummallista, että erilainen ulkonäkö vaikuttaa palveluun. Sama se on kaikilla muillakin erinäköisillä, vaikka gooteilla. Miten se on millään tavalla toisen asia, kuinka joku haluaa pukeutua. Olemme kaikki silti samanarvoisia asiakkaita ja luulisi, että minkä tahansa näköinen maksava asiakas kelpaisi rahoineen. Kyllä se harmittaa, jos oikein ostohousut jalassa lähdet jonnekin, ja sitten sinua ei palvella. En kyllä minä ainakaan vie rahojani sellaiseen kauppaan.
Ostan ystävälliseltä kultakaupan myyjältä uudet korvakorut, ja sen jälkeen meidän onkin lopeteltava kokeemme.

Lopputulemana voin todeta, että ulkopuolisten suhtautuminen huivipäisyyteni oli melko hienovaraista, mutta kuitenkin erilaista kuin mihin olen huivittomana tottunut. Kuopion kokoisessa kaupungissa on vielä varmasti verrattain helppoa olla erilainen, verrattuna esimerkiksi joihinkin pienempiin paikkakuntiin. Silti mielestäni kaikkia kaupunkilaisia tulisi kaikkialla kohdella yhdenveroisesti – riippumatta ulkonäöstä.