Kehitysvammainen ei ole objekti

Sirkku Lappalainen, Inka Ruppa, Henna Koivunen, Janita Vainikainen ja Tuija Vainikainen Vanhan Pappilan pihassa, jossa Kuopion Hoiva Ry järjestää erityisnuorille tapaamisillan kerran kuussa. Kuva: Inka Matilainen

Kuopiossa ihmiset osaavat yleisesti käyttäytyä hyvin, mutta piilosyrjintä nakertaa.

Yle teki elokuun lopussa jutun, jossa kerrottiin, kuinka monille vammaisille tai esimerkiksi epämuodostumista kärsiville ihmisille on arkipäivää joutua herjan kohteeksi. Jutussa suomalaisia vammaisjärjestöjä edustavan Vammaisfoorumin mukaan loukkaavaa kohtelua on esiintynyt aina, mutta huono käytös on entisestään yleistynyt. Vammaisfoorumin mukaan moni vammainen vetäytyy ennemmin kotiinsa kuin kulkee julkisilla paikoilla, joissa on riski joutua tuntemattomien arvostelun kohteeksi.

Kuopiossa vastaavanlaiseen ilmiöön ei ole yleisesti törmätty. Kehitysvammaisten tukiyhdistys Hoiva Ry:n puheenjohtaja ja vaikeasti kehitysvammaisen tytön äiti Sirkku Lappalainen sanoo, ettei ole törmännyt vaikeavammaisten kiusaamiseen, mutta hän tietää, että yksittäisiä eroavia kokemuksia voi tietenkin olla. Sen sijaan tuijotteluun on täälläkin totuttu.
– Kyllähän se yleisesti on niin, että katsotaan pitkään. Mutta sitä on myös opittu sietämään. Itse ajattelen aina sitä lähestymistapaa. Jos ihmistä askarruttaa jokin, niin tulisi ennemmin juttelemaan ja kysymään. Lapset ovat hyvä esimerkki. He usein katsovat pitkään ja se on ihan puhdasta uteliaisuutta. Kun heille selittää, mistä on kyse, asia on yleensä sillä selvä.

Vaikka Kuopiossakin kanssakulkijoiden käytöksessä on paikoin toivomisen varaa, isompi ongelma on Lappalaisen mielestä piilosyrjintä. Tällä hän tarkoittaa sitä, että vaikeasti vammaiset eivät voi osallistua moniin asioihin esteellisten tilojen tai ympäristön vuoksi.
– Vaikeavammaisten nuorten kohdalla minusta isoin juttu on se, etteivät he pääse jatko-opetukseen, eivätkä sitä kautta myöhemmin töihin. Koulutie loppuu peruskoulun jälkeen ja käytännössä nämä nuoret jäävät eläkkeelle jo siinä vaiheessa. Siinä on ihan valtavan suuri uhka, että jää neljän seinän sisälle, jos ei ole toimintoja joihin osallistua.

Yhteiskunnan pitäisi Lappalaisen mukaan pystyä tarjoamaan kaikille mahdollisuudet jatko-opiskeluun tai muita erilaisia mahdollisuuksia integroitua yhteiskuntaan. Yhtenä esimerkkinä hän heittää tilat ja paikat, jossa kehitysvammaiset voisivat helposti ja vaivatta tavata toisiaan ja myös muita ihmisiä.
– Meillä oli virityksiä Kuopion kaupungin kanssa, että saataisiin kehitysvammaisten klubitoimintaan tiloja, mutta se hautautui rahakysymykseen. Prosessista tuli niin hankala, että se pyörii varmaan vieläkin jossain kaupungin koneistossa.
Yhdistyksellä oli siis ajatuksena tila tai kahvila, jossa kehitysvammaiset voisivat kohdata toisiaan ja muitakin. Lappalainen kertoo, että vastaava löytyy esimerkiksi Pieksämäeltä ja Etelä-Suomesta.
– Siellä on paljon kehitysvammaisia asiakkaina ja osa myös työskentelee siellä. Tuo on yksi esimerkki siitä, että kaikille löytyy oma juttu kun annetaan mahdollisuus. Olemme korvaavana toimintana järjestäneet erityisnuorten tapaamisia kerran kuussa Vanhassa Pappilassa, että olisi edes jotain, mutta jos alat miettiä, niin ystävien tapaaminen kerran kuussa on aika vähän. Yksinäisyys sairastuttaa lopulta kenet tahansa.

Lappalaisen omalla tyttärellä on puhevamma ja hän liikkuu pyörätuolilla. Kokemus on valitettavasti osoittanut Lappalaiselle, että erityisesti ihmistä, joka ei pysty puhumaan, kohdellaan herkästi objektina ja häneen ei edes yritetä ottaa kontaktia.
– Ihmisestä, joka ei puhu, tulee hyvin näkymätön ja moni kuvittelee, ettei kyseinen henkilö myöskään ymmärrä. Jos ihmiselle ei anneta edes mahdollisuutta, niin miten hän voisi oppiakaan mitään. Jos käsitellään objektina, jolla ei ole valtaa päättää omasta elämästään, niin aika äkkiä vajoaa syvemmälle omaan itseensä ja ajattelee, ettei edes yritä, koska ei sillä kuitenkaan ole mitään merkitystä.

Mukaan suunnitteluun

Sirkku Lappalainen toivoisi, että erilaisten tilojen kehittelyssä otettaisiin tiloja käyttävät henkilöt mukaan suunnitteluun. Näin saataisiin oikeasti esteettömiä ja muun muassa pyörätuolilla liikkuvia ihmisiä palvelevia tiloja.
– Jokaisella ihmisellä pitäisi olla mahdollisuus osallistua ja kohdata arjessa muita ihmisiä. Ja esimerkiksi se on minusta kummallista, että kaupungin liikuntaryhmiin on ikärajoja ja se rajaa osallistumista. Ei kehitysvammaisen ihmisen kohdalla voi tuijottaa siihen ikään.
Lappalaisesta olisi myös hyvä, että avustajan mahdollisuus päästä maksutta tapahtumiin tai tiloihin, olisi selkeämmin esillä. Ja esimerkiksi elokuvateattereissa voisi olla hiljaisempia näytöksiä aistiherkille.

Yhdenvertaisuus

  • Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa henkilöön liittyvät tekijät, kuten syntyperä tai ihonväri, eivät saisi vaikuttaa ihmisten mahdollisuuksiin päästä koulutukseen, saada työtä ja erilaisia palveluja – perusoikeudet kuuluvat kaikille.
  • Suomen perustuslaissa yhdenvertaisuuden periaate viittaa sekä syrjinnän kieltoon että ihmisten yhdenvertaisuuteen lain edessä. Yhdenvertaisuuslaki, rikoslaki, tasa-arvolaki ja työlainsäädäntö tarkentavat syrjinnän kieltoa eri elämänaluilla.