”Koen, että sain toisen mahdollisuuden”

Niina-Marika Lahnavik-Hoffren mietti pitkään, haluaako hän jakaa kokemuksensa eteenpäin. ”Itse koin olleeni hyvin yksin asian kanssa, ja etsin paljon tietoa kokemuksestani. Siksi haluan kertoa oman tarinani kohtalotovereille.” Kuva: Inka Matilainen

Vuosi sitten Niina-Marika Lahnavik-Hoffren kävi lähellä kuolemaa. Kokemus sai hänet melkein myymään King’s Crownin.

Tämän jutun ilmestyessä on kulunut vain vuosi ja muutama päivä yli, kun Niina-Marika Lahnavik-Hoffren sai uuden mahdollisuuden.
Sunnuntaina 14.10. kello 7.42 Niina-Marika ja hänen puolisonsa olivat Kysillä synnytyssalissa vastaanottamassa pientä tytärtään. Synnytys oli käynnistynyt kotona normaalisti. Niina-Marikalla oli kovia kipuja, mutta häntä ei otettu sairaalaan aikaisemmin. Ja toisella kertaa pariskunta meni suoraan synnytyssaliin. Synnytyssalissa hän vietti lähes 19 tuntia. Tuona aikana Niina-Marikalle annettiin 14 isoa kivunlievitystä ja ilokaasua. Mikään niistä ei juurikaan auttanut.
– Olisi pitänyt jo siinä vaiheessa tajuta itse, että jokin on pielessä kun mikään ei tepsi. Minulla on oli koko ajan valtavia, koko kehossa tuntuvia kipuja.

Lopulta pieni tytär syntyi kuitenkin terveenä ja hyvinvoivana, vaikka moni asia vaikeuttikin synnytystä.
– Ajattelin, että huh huh, johan oli maraton, mutta selvisin hengissä.
Sitten lääkärit kertoivat, että istukka ei irtoa kuten kuuluu ja, että se on irrotettava käsin.
– Minulla on aina ollut tunne, että jos joudun leikkaukseen, se ei mene hyvin ja sitä kautta pelko leikkaukseen joutumista kohtaan.

Istukka käsikaavittiin ja Niina-Marika oli siinä kohtaa menettänyt yhteensä 1800 millilitraa verta. Ennen leikkausta hänelle annettiin anestesialääkitys ja sen jälkeen intuboitiin, eli henkitorveen työnnettiin putki, jonka kautta saa happea. Kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin piti.
– Kun sain anestesian nukahdin, mutta heräsin heti. Sen lisäksi intubointilaite oli mennyt väärään asentoon ja en saanutkaan happea. Tunsin kun laite laitettiin. Olin koko ajan valveilla, mutta en tuntenut kipua.

Niina-Marika tunsi kun happi alkoi loppua ja tajusi ettei voi liikkua. Viimeisen hengenvedon kohdalla hänen mielessään pyöri puoliso ja vasta syntynyt tytär.
– Ajattelin, että tähän tämä nyt loppuu. Sitten tuli todella syvä rauha ja hetken kuluttua heräsin ja kuluttua kuulin, kun leikkaava lääkäri kysyi, miksi potilas romahtaa.

Tila saatiin vakaaksi ja jälkikäteen hänen tilansa kerrottiin olleen takykardinen, eli sydämessä oli paha rytmihäiriö, jonka syyksi epäiltiin kolmea eri emboliaa.
– Käytännössä kroppani romahti ja tässä vaiheessa olin menettänyt 2 300 millilitraa verta. Muistan kun minut kiidätettiin CT-kuviin ja käytävän lamput vilisivät silmissä. Kuvia tutki monta lääkäriä, jotka koittivat löytää veritulpan ja päättää leikataanko vai ei. Mietin siinä kohtaa, että älkää nyt helkkarissa avatko mun rintalastaa, että siihen minä viimeistään kuolen.

Toimenpidettä ei kuitenkaan tarvinnut tehdä ja Niina-Marika siirrettiin teho-osastolle ja siellä hän lopulta nukahti.
– Ensimmäinen päivä synnytyksen jälkeen olin ihan romuna. En muista siitä juuri mitään. Sen jälkeen alkoi pikkuhiljaa helpottaa. Se oli elämäni ihanin ja kamalin päivä. Onneksi olin Kuopiossa. Jos olisin ollut jossain muualla, missä ei ole leikkaustiimiä saatavilla yöllä, en varmasti olisi tässä.

Kokemus oli järkyttävä sekä Niina-Marikalle, että hänen perheelleen. Eivätkä ikävät tapahtumat valitettavasti loppuneet siihen. Hieman alle kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen lääkärit havaitsivat ettei kaikkea istukkaa oltukaan saatu leikkauksessa pois. Ihmetystä herätti erityisesti, se ettei Niina-Marikalle ollut noussut kuumetta tai muita voimakkaampia oireita.
– Olin hämmästynyt, mutta ymmärrän, että niin kävi, koska heillä oli kiire pelastaa minut. En halunnut uudelleen leikkaukseen, joten poisto tehtiin niin, että mennään tuolta alakautta ja ikään kuin hiotaan loput istukasta pois. Ennen toimenpidettä vatsaani pumpattiin kolme litraa keittosuolaa, jotta toimenpide nähtiin tehdä paremmin.

Nesteen poisvalumisen kerrottiin olevan normaalia. Niina-Marika meni toimenpiteen jälkeen vessaan ja vuosi verta solkenaan. Hän itse ajatteli olleensa vessassa vartin. Oikeasti hän oli ollut siellä puoli tuntia.
– Sitten älysin pyytää apua ja ehdin tekstata miehelleni, että tule äkkiä takaisin. Kukaan ei tiennyt, mistä vuoto johtui ja minulle laitettiin onnettomuustampooni vatsaan. Kun se otettiin myöhemmin pois, se oli täysin kuiva. Eli veri tuli jostain, muualta kuin operoidulta alueelta. Tilanne kuitenkin saatiin kuntoon.

 

”Päätin jäädä elämään”

Heti synnytyksen ja leikkauksen jälkeen koko leikkaustiimi tuli tapaamaan Niina-Marikaa ja hänen puolisoaan ja kertoi, mitä oli tapahtunut. Järkytys oli syvää myös lääkäreissä.
– Myös minä kerroin oman kokemukseni. Lääkäreistä ja kätilöistä näki, että tapahtunut oli järkyttänyt myös heitä, sillä tuollaista ei kuulemma tapahdu. Lääkärit kertoivat, että oikeasti minulta ei loppunut happi, koska kone hengitti puolestani, mutta siltä se tuntui.
Niina-Marika muistaa elävästi hetken kun hänen happensa loppui. Hän ei halua avata kokemusta tarkemmin, mutta sanoo tunteneensa suurta rauhaa ja ettei enää pelännyt kuolemaa.
– Minusta tuntui, että voin nyt valita lähdenkö vai jäänkö ja päätin, että haluan jäädä tyttäreni elämään. Koin saaneeni toisen mahdollisuuden elämään.
Tapahtuneesta toipuminen ei ole kuitenkaan ollut helppoa. Alussa Niina-Marika näki todella pahoja painajaisia, joita hän kävi purkamassa traumaterapeutilla.
– Kävin siellä useamman kuukauden ja se auttoi.

Kokemus muutti elämänkatsomusta

Kuolemanrajakokemus oli Niina-Marika Lahnavik-Hoffrenille hyvin pysäyttävä. Sen jälkeen hän alkoi pohtia elämäänsä ja jopa myyvänsä ravintolayrityksensä King’s Crownin pois. Naisen valtasi valtava halu auttaa muita ihmisiä.
– Olen itse ollut niin kiitollinen, että sain toisen mahdollisuuden ja haluan tehdä kaiken paremmin. Mutustelin ravintolan myymistä kuitenkin uudelleen ja tulin siihen tulokseen, että voin tehdä hyvää myös tämän kautta ja löytää auttamiseen uusia näkökulmia. Olen esimerkiksi kehitellyt erilaisia hyvinvointikonsepteja, joita voi toteuttaa ravintolassamme ja alakerran viinibaari oli myös tämän kokemuksen tulos.

Kokemuksen jälkeen Niina-Marika sanoo katsovansa maailmaa eri vinkkelistä kuin aiemmin. Hän sanoo, että yritys on vain rahaa, tärkeintä on perhe ja onnellisuus.
– Mutta yrityksessäni on töissä 10 ihmistä ja haluan, että myös heillä on kaikki hyvin ja he ovat onnellisia. Me olemme tiimi. Ja rakastan ravintolan pyörittämistä.

Niina-Marika ei ole katkeroitunut, vaikka aihetta voisi olla. Hän jopa ajattelee, että aiemmin ehkä liian ura- ja suorituskeskeinen elämä kaipasi hieman kovempaa ravistelua. Turhien pelkojen hän sanoo kokemuksen myötä karisseen pois.
– Se on todella ravisuttava kokemus kun menettää täysin oman hallinnan ja on täysin toisten käsissä. Ja on tämä laittanut miettimään sitäkin, miten niin moni kulkee tuolla laput silmillä ja elää ”sitten kun” -elämää. Ja se näkyy hyvin vahvasti vielä minun sukupolvessani. Paikoin parjatut milleniaalit ovat mielestäni ymmärtäneet elämän ytimen. Eli sen, että miksi jokainen päivä ei voisi olla ihana. Ei vain loma ja viikonloput, vaan myös se maanantai. Kun tekee sydämellä myös tehokkuus kasvaa.