Laitiset ovat todellisia joulufaneja

Laitisen perhe aloittaa jouluvalmistelut joka vuosi hyvissä ajoin. Jaanan mukaan se on hyvä tapa välttää joulustressi, kun kaikkea ei jätä viime tippaan.

Jaana ja Matti Laitinen haluavat luoda lapsilleen lämpöisiä joulumuistoja ja -perinteitä. Heille joulu on tärkeä perhejuhla.

Kuopiolainen Laitisen perhe puhkuu jo jouluintoa. Heillä joulunodotus alkoi jo lokakuussa, jolloin he leipoivat ensimmäiset piparit ja virittelivät jouluvalojakin. Marraskuussa Laitiset asettavat joulukoristeet esille, jotta niistä ehtii nauttia mahdollisimman pitkään. Perheeseen kuuluu Jaana ja Matti Laitinen, 4-vuotias Aleksandra, 1-vuotias Janika sekä koirat Hugo ja Hessu. Joulun lisäksi Laitiset odottavat myös perheenlisäystä. Ensi vuoden alussa perheeseen syntyy poikavauva.
– Joulu on ollut aina minulle tärkeä perhejuhla. Parasta joulussa on se kokonaisuus. Joulun lämpö ja tunnelma, läheisyys ja rakkaus sekä omien lasten into, Jaana kertoo.

JAANA ja Matti ovat molemmat viettäneet lapsuudessaan varsin perinteisiä jouluja. Jaanalle joulun lisäksi muutkin juhlapyhät olivat jo lapsena tärkeitä. Hänen isänsä työskenteli yksityisyrittäjänä ja joutui sen vuoksi olemaan paljon töissä. Juhlapyhinä kuitenkin koko perhe kokoontui viettämään yhteistä aikaa. Jaanan mukaan tätä perinnettä on ollut luontevaa jatkaa oman perheen kanssa. Joulua Laitiset juhlivat kaikkein eniten.
Jaana kertoo nyky-yhteiskunnan olevan kovin kiireistä, mutta jouluna kaikki pysähtyvät. Silloin keskitytään tärkeimpään, eli läheisten kanssa olemiseen kiireettömästi.
– Olemme perhekeskeinen porukka, ja vietämme paljon aikaa keskenämme. Jouluna on ihanaa, kun kaikki läheiset kokoontuvat yhteen nauttimaan tunnelmasta, Jaana sanoo.

JAANA ja Aleksandra kertovat pitävänsä muutenkin talvesta ja lumesta. Raikkaan talvi-ilman hengittely sekä pulkkamäessä käyminen on heidän lempiasioitaan talvessa.
– Hämärät illat, kirkas lumi ja ihmisten jouluvalot loistavat ikkunoista, se on niin tunnelmallista ja romanttista. Tekisi mieli vain kopata läheiset kainaloon ja rutistaa heitä lujaa, Jaana kuvailee.

VUOSITTAIN Laitiset viettävät myös pikkujouluja. Silloin Jaana ja Matti järjestävät tyttärilleen jotakin jouluista tekemistä sekä leipovat koko perheen voimin. Aleksandra on innokas leipuri, ja hän pitää etenkin pipareiden koristelusta. Joka vuosi perhe leipookin pipareita joulukuusen koristeeksi.

JAANAN mukaan joulukuusella on iso merkitys joulussa. Hän kertoo, että yleensä heillä on ollut aito joulukuusi, mutta perhe kuitenkin päätyi viime jouluna hankkimaan valkean tekokuusen. Lapsi- ja lemmikkiperheessä tekokuusi on helpompi vaihtoehto.

LAITISTEN jouluun kuuluu monia perinteitä ja heidän joulunsa menee yleensä samalla kaavalla. Aattoaamun perhe viettää kotona katsellen Joulupukin Kuumalinjaa. Sen jälkeen he lähtevät Jaanan ukin luokse. Sinne kokoontuu Jaanan isän puolen suku. Laitiset ulkoilevat yhdessä ja syövät joululounaan yhdessä sukulaisten kanssa. Joulupöytään kuuluu kinkku, joululaatikot, makaronilaatikko sekä ruskea kastike ja salaatti. Joulusuklaa sekä muut herkut kuuluvat myös heidän jouluunsa. Jaana kertoo, että joka vuosi hänen ukkinsa on ostanut jokaiselle ässäarvat, jotka raaputetaan lounaan jälkeen. Ruokalevon jälkeen syödään jälkiruoka ja avataan lahjat.
– Perinteenä että lahjoja ei avata yhtäaikaa, vaan jokainen vuorollaan nuorimmasta alkaen. Silloin kaikki näkee mitä kukin saa lahjaksi. Mielestäni lahjan arvostus nousee tällä tavoin, Jaana kertoo.

JOULUAATON illan Laitiset viettävät Matin suvun luona perinteisissä merkeissä. Siellä availlaan vielä Matin suvun ostamat lahjat sekä nautitaan hyvästä ruuasta sekä yhdessäolosta. Joulupäivän perhe viettää Jaanan äidin puolen suvun luona. Laitiset eivät ole kertaakaan käyneet pidemmillä reissuilla joulun aikaan.
– Eikä ole kyllä edes tehnyt mieli lähteä. Mielestämme joulu kuuluu viettää läheisten kanssa, Matti toteaa.

Keittiön tasoa koristaa pieni tonttuovi. Tonttu onkin käynyt jättämässä lapsille makeisia ja pieniä viestejä.

Joulukoristeet tuovat lämpöistä tunnelmaa Laitisten kotiin.

Lapset tuovat uudenlaisen merkityksen joululle

Jaana Laitinen kertoo, että omat lapset ovat muuttaneet joulua positiivisella tavalla. Myös jouluja ennen lapsia Jaana ja Matti Laitinen muistelevat lämmöllä. He ovat seurustelleet kymmenisen vuotta. Tästä ajasta he ovat suurimmaksi osaksi viettäneet jouluja yhdessä. Jaana muistelee, kuinka he vaihtoivat lahjoja seurustelun alkuaikoina. Niihin jouluihin liittyy paljon ihania muistoja.
– Omat lapset ovat tuoneet jouluun aivan uudenlaisen merkityksen. Katselimmekin hetki sitten vanhoja joulukuvia, kun emme olleet enää Matin kanssa kahdestaan vaan meillä oli perhe. Minulla oli vauvamaha sillä odotin esikoistamme Aleksandraa ja koiratkin meillä jo oli, Jaana kertoo.
Nyt Jaana ja Matti rakentavat joulua tyttärilleen ja heille luodaan perinteitä ja ihania muistoja. Jaana kertoo, kuinka ihanaa on ollut seurata, kuinka paljon joulu merkitsee lapsille. Jaanan mukaan sillä, kuinka vanhemmat toimivat, on todella iso vaikutus lasten tulevaisuuteen.
– Haluamme Matin kanssa antaa Aleksandralle ja Janikalle paljon ihania muistoja lapsuuden jouluista. Toivon, että he jatkavat perheemme perinteitä vielä sitten aikuisenakin, Jaana sanoo.