Leivänteko on lähes meditatiivinen kokemus

Memmu on synnynnäinen marttailija, joka arvostaa perinteitä ja haluaa siirtää niitä ylpeänä seuraaville sukupolville. Kuvat: Vehviläisen kuva-arkisto

Merja Vehviläisen suvussa leivänjuuri on siirtynyt sukupolvelta toiselle. ”Kyselen elossa olevilta sukulaisilta perimätietoa ja haluan siirtää tiedon eteenpäin”.

Leipä on kuulunut suomalaisten ruokapöytään maailman sivu. Yksi ja sama ruisleivänjuuri on ollut Jalkasten suvussa jo vuosisatoja ja se jää aina perintönä seuraavalle sukupolvelle. Kukaan ei ole enää pysynyt laskuissa mukana monesko sukupolvi on menossa, mutta Merja ”Memmu” Vehviläinen oppi leiväntekoon jo lapsena.
– Kukaan ei oikein tiedä, mistä leivänjuuri on lähtenyt. Varmuudella tiedetään, että ainakin jo äitini isomummon aikaan eli 1800–1900-lukujen taitteessa se on ollut käytössä. Äidin suvun eli Jalkasten sukutilalla on ollut asustusta kirkon kirjojen mukaan jo 1700-luvulla, Memmu arvelee.

Entisaikoina leipää tehtiin joka perjantai ja Memmunkin lapsuudessa säännöllisesti lähes viikoittain. Ruisleivän teko oli tärkeä rituaali, joka alkoi uunin lämmityksellä ja taikinan herättelyllä. Nyt Memmu pitää perinnettä yllä ja siskokin osallistuu omaan tyyliinsä.
– Ihan lapsena olen aloittanut leivänteon, sain olla juurta hämmentämässä ja se oli hauskaa puuhaa. Kun äiti sairastui eikä leiponut enää itse, niin oma intoni leiväntekoon heräsi. Siskoni leipoo juuri sen verran, että voi postata Facebookiin leivänpaistokuvia, Memmu nauraa.

Memmun ensimmäiset omat leivät tulivat kymmenen vuotta sitten uunista ulos. Eka satsi ei tosin mennyt ihan suunnitellusti. Hän on omasta mielestään harjoittelija vieläkin, mutta joka kerta oppii jotakin.
– Silloin hevoset kiittelivät, hän nauraa ja jatkaa, että taidot ovat kehittyneet vuosien varrella.

Leiväntekoon kuuluu oleellisena osana se, että leipäkorvoa ei koskaan pestä, jotta juuri säilyy. Nykyisin leivänjuurta kaiken varalta myös pakastetaan. Kaikki alkaa kuitenkin uunin lämmityksestä.
– Edellispäivänä lämmitetään uuni ja ”herätellään raski” eli juureen lisätään vettä, jolloin se alkaa liejuuntua. Sen jälkeen lisään sulaneen leivänjuuren ja pikkuhiljaa ruisjauhoja. Taikinaa hämmennetään ja seurataan yön yli pitkälle seuraavaan päivään. Lopuksi lisätään suolaa ja ruisjauhoja, jotka pitää olla tietyn karkeusasteen jauhoja. Suosin itse pienen myllyn luomujauhoja ja yritän aina ostaa jauhot pieniltä tuottajilta.

Memmu kuvailee leiväntekoprosessia lähes meditatiiviseksi kokemukseksi, johon tarvitaan aikaa ja kärsivällisyyttä. Entisaikojen naisille on syytä nostaa hattua, sillä leipää tehtiin viikottain kaiken muun työn lisäksi.
– Leivänteko on niin työlästä, etten todellakaan leivo viikoittain. Leipätaikinan valmistus on pitkä ja lähes meditatiivinen prosessi, jossa ei saa olla kiire. Olen ajatellutkin, että ei helkkari miten ennen naiset ovat ehtineet tehdä leipää kaiken muun lisäksi. Ei taatusti ole ollut ”kotoilua”, niin kuin minulla marimekkohuivissani nykyisin. Paistan leipää ehkä viisi kertaa vuodessa, Memmu vertailee.

Perinteet ja ruokahävikin välttäminen kuuluvat oleellisesti Memmun elämänfilosofiaan. Hän haluaa siirtää perinteitä eteenpäin eikä heitä leipää koskaan hukkaan. Parhaimmillaan hänen mielestään leipä on juuri uunista tulleena.
– Tuore leipä ei kaipaa muuta kuin voita päälle. En koskaan heitä leipää pois. Äitini esimerkiksi teki kuivuneesta leivästä leipäressua ja minäkin syön leipää vielä kuivahtaneena.
Memmu onkin sanonut olevansa suvun 39-vuotias kantaäiti:
– Dokumentoin reseptiikkaa, kyselen elossa olevilta sukulaisilta perimätietoa, haluan siirtää tiedon eteenpäin ja ylpeänä selittää, miten tämä kaikki tapahtuu. Myös leivontavälineissä perinteet ovat tärkeitä. Käytän itse todella vanhaa leipälapiota, jota tiedän jo isoisoäitini käyttäneen. Sitä ei ole koskaan pesty. Perinteitä on mahtava olla ylläpitämässä.

Memmun vinkit leivän onnistumiseen

  • 1. Varaa aikaa ja malta odottaa. Leivän kanssa ei voi hätäillä, silloin se ihan varmasti epäonnistuu.
  • 2. Kun juuri alkaa käydä, lisätään jauhoja pikkuhiljaa hämmentäen ja annetaan taikinan levätä yön yli. Seuraavana päivänä siitä tehdään varsinainen taikina, joka vi elä
  • kohotetaan jauhojen lisäyksen jälkeen.
  • 3. Perinteisiin kuuluu, että alustuksen jälkeen taikinaan piirretään risti. Esiäideille se tarkoitti leivän siunaamista, meille nuoremmille se kertoo, milloin leipä on riittävästi kohonnut.
  • 4. Kun risti on kasvanut umpeen, taikina nostetaan pöydälle ja vaivataan leiväksi. Leivät painellaan vielä alas, tehdään ilmareikiä hammastikuilla. Sitten vielä kohotellaan ja odotellaan, että tulee repeämät pintaan, laitetaan uuniin ja paistetaan noin tunti.
  • Memmun leipäblogia ja suvun tarinaa voi lukea osoitteessa https://sukuunsukeltamassa.wordpress.com/

Merja Vehviläinen

  • Palveluliiketoiminnan lehtori Savoniassa matkailu- ja ravitsemisalalla.
  • Entinen hotellinjohtaja.
  • Syntynyt Suonenjoella, asuu perheineen Kuopiossa. Perheeseen kuuluu mies, poika ja kääpiösnautseri Doris.
  • Harrastuksina mm. entisen kotipaikan ja nykyisen vapaa-ajan asunnon eli Petterin kunnostus, kotoilu, marttailu ja avantouinti.