Matti Sariola: ”Olimme kuin Daltonin veljekset”

Matti Sariola (vasemmalla) reissussa veljiensä kanssa. Heille puettiin aina samanlaiset asut, kun lähdettiin matkalle. Kuva: Sariolan albumi

Minä lapsena: Matti Sariola, 61, muusikko ja musiikinopettaja, kaupunginvaltuutettu

”Synnyin 1957 Keski-Suomessa, Keuruulla perheemme kolmanneksi pojaksi. Yhden vuoden ja vuorokauden jälkeen syntyi vielä pikkuveli. Sitten olikin Keuruun ”Daltonin veljekset” kasassa. Olimme kuulema niin vilkkaita, että äitini oli joutunut muun muassa sitomaan tuolit kiinni pöytiin. Naapurin rouva olikin kysäissyt, että olemmeko muuttamassa. Äitini mukaan toimivin tapa lopettaa riehuminen ja tappelut, oli kutsua pojat syömään yhdessä lettuja.

Kun olin kuusivuotias, muutimme Varkauteen. Parhaat muistot Varkauden vuosilta jäi ulkoleikeistä, joita leikin pikkuveljeni kanssa Antinpuiston toisella laidalla sijainneen kerrostalon lasten kanssa. Tosin ensimmäisessä kerroksessa asunut talonmies ei jostain syystä meitä veljeksiä halunnut pihalleen, joten jouduimme usein salaa konttaamaan hänen ikkunansa ali muiden joukkoon. Koulumatkalla Ahlströminkatua pitkin kohti Tehtaankansakoulua jouduin usein pidättämään pitkään hengitystäni, koska ”raha” haisi todella pahalle pikkupojan nenään. Piiput olivat 60-luvulla nykyisiä matalampia. Tehtaankansakoulun välitunneilla tytöt ja pojat oli erotettu omille puolilleen. Keskikäytävää pitkin valvojaopettaja varmisti, että sukupuolet pysyivät puolillaan.

Helsingillä on ollut keskeinen rooli elämässäni jo lapsuudesta. Lomat vietimme usein mummolassa, Rickhardinkatu 4:ssä, aivan Esplanadin kupeessa. Matka kohti Helsinkiä alkoi jo kotona, kun meille puettiin samanlaiset ”univormut” päälle. Olimme varmaan huvittava näky Hesan kaduilla! Viiskulmassa sijainnut Askartelukeskus oli veljesten suosikkipaikka. Siltä ostimme koottavia pienoismalleja, joita kokosimme mummolassa. Suosikkipaikkoja olivat myös Linnanmäki, liikennepuisto polkuautoineen ja Stadionin maauimala.

Yksi lapsuuteni merkittävistä idoleista oli enoni Juhani Salonius, joka asui mummolan takahuoneessa. Joskus hurjasteltiin hänen ralli-Renautillaan pitkin Helsingin katuja. Hurjin temppu oli, kun hän yht’äkkiä käänsi autonsa Katajanokan makasiinien sisään. Hyllyjä ja trukkeja väistellen päästiin lopulta ehjin nahoin ulos. No, kunnon mies tuosta enostani lopulta tuli, valtakunnansovittelija.

Vuonna 1970, ollessani 13-vuotias, minusta tuli sitten kuopiolainen. Ja tähän kaupunkiin olen rakastunut sydänjuuriani myöten.”

Kuva: Juho Papinniemi