Muutaman tonnin lottovoitto johti jättivelkoihin

”Todennäköisyys voittaa Siilinjärven kaltainen summa on lähes olematon. Sellaista ei taatusti tule, enää ikinä”, Heli sanoo.

Heli voitti lotossa 3 000 euroa. Siitä alkoi vuosien pelikierre. Nyt hänellä on yli 60 000 euron velat ja pelkona kodin menettäminen.

Siilinjärven peliporukalle pari viikkoa sitten osunut jättimäinen Eurojackpot-voitto sai monet haaveilemaan lottovoitosta. Myös Heli (nimi muutettu) oli onnellinen voittajien puolesta, mutta luki voittouutisia huolestunein mielin, sillä tietää, että uutisen jälkeen moni innostuu lottoamaan. Hän haluaa varoittaa siitä, miten viaton lottoaminen voi johtaa vuosien mittaiseen velkahelvettiin.
Heli on 35-vuotias työssäkäyvä perheenäiti. Perheeseen kuuluu aviomies ja kohta 5-vuotias poika. Heli haaveilee tavallisista asioista, kuten pitkästä, terveestä elämästä ja siitä, että poika saisi kasvaa turvassa. Tulevaisuuden suunnitelmia varjostaa kuitenkin iso velkakierre.
– Olen yksi niistä tuhansista suomalaisista, joka on ajautunut peli- ja velkakierteeseen. Ja nyt asiasta kärsii koko perheeni.

Rahapelejä Heli on pelannut 18-vuotiaasta lähtien. Hän teki satunnaisesti lottoa ja osti silloin tällöin arpoja. Pelaaminen oli Helistä hauskaa ajanvietettä, ja joskus siitä sai muutaman euron ylimääräistä.
– Minulla oli siihen aikaan vain yksi pelitili, Veikkauksella, ja tappiorajani kuukautta kohti oli 40 euroa.

Loton, Eurojackpotin ja tulosvedon maailmaan Heli tutustui vasta vähän myöhemmällä iällä. Hän pelasi vain silloin, jos potissa oli ”tosi paljon rahaa”.
–  Yksi klassinen virhe oli loton suosikkirivin tekeminen. Nyt en uskalla olla pelaamatta, sillä suosikkirivin voitto saattaisi tulla juuri silloin, jos jätän rivin tekemättä.
Kunnolla koukkuun Heli jäi pari vuotta sitten. Siihen riitti yksi isompi voitto lotossa; reilu 3000 euroa.
– Muistan hyvin sen tunteen; se oli valtavaa innostusta ja riemua, olin niin iloinen. Päässä alkoi samalla sekunnilla raksuttaa, että huomenna menen ostamaan olohuoneeseen sen pöydän, jota olen pitkään miettinyt.

Rahallisesti voitto ei edes ollut kovin iso, mutta muutama tonni ylimääräistä sai Helissä valtavan tunnekuohun aikaan.
– Tunsin, että voin tehdä ihan mitä tahansa. Rahapelien koukuttavuuteen vaikutti myös se, että monista peleistä on tehty todella upeita, viihdyttäviä ja yllättäviä. Pelit etenevät joskus kuin tarinat, ja niitä on vaikea lopettaa kesken.
Voitettuaan hän alkoi lisätä rahaa pelitilille useammin ja nostaa pelirajaa.
– Aloin myös tutkia pelejä laajemmalta alueelta, tutustumaan kansainvälisiin pelisivustoihin kuten Casinoeuroon ja Unibetiin. Veikkauksen 20–100 euron voitot eivät tuntuneet enää miltään. Enää ei riittänyt, että sai omansa takaisin, tai että pelitilille jäi voittoa.

Heli sanoo, että hänen koko ajatusmaailmansa kääntyi päälaelleen.
– Saatoin olla kauppakeskuksessa ihailemassa jotain takkia ja parahtaa sitten, että onpa kallis takki, 69 euroa. Myöhemmin illalla kotona laitoin pelitilille rahaa 300 euroa ja hävisin ne kahdessa tunnissa.

Nyt Heli on siinä tilanteessa, että hänellä on yli 60 000 euroa peleistä kertynyttä velkaa.
–Olen hakenut joka ikistä mahdollista apua, mutta velkojeni luonteen takia minua ei auteta. Vaikka olen jotenkin keplotellut lainojeni kanssa, nyt korot alkavat olla sitä luokkaa, että en niistä enää selviä. En pysty enää jatkamaan luottojeni maksamista, niitä yksinkertaisesti on liikaa.
– Yksi syy siihen, että tilanteeni on kärjistynyt näin pahaksi, on se, että pelaaminen oli pitkään myös ainoa tulonlähteeni, millä velkaa maksaa pois.

Hän on sulkenut kaikki pelitilinsä, estänyt uudet nostot luotoilta ja järjestelyt luottoja uudelleen. Hän kokee tilanteensa toivottomana.
– En ole kahteen vuoteen mennyt nukkumaan rauhassa, vaan selailen erilaisia yhdistelylainoja, kirjoittelen vetoomuksia velkojille, jopa kansanedustajille, että joku voisi auttaa. Alan olla loppu.
Eniten hän on huolissaan poikansa puolesta.
– Pahinta on, jos perheeni joutuu pois kodistaan ja poika vaihtamaan tarhaa. Perheeni on syytön aiheuttamaani sotkuun.

Hoitoon tarvitaan enemmän välineitä

Heli tahtoo kertoa tarinansa, jotta ihmiset ymmärtäisivät lottoamisen ja muun pelaamisen riskit.
– Itsekin luin ennen sanomalehdistä kaltaisteni tarinaa ja päivittelin ääneen, että kuinka joku voi olla niin tyhmä. Kellään ei ole varaa sanoa, että miten pystyit hairahtamaan, ellei tätä ole itse käynyt läpi.
Heli on jo pitkään parannellut itseään peliriippuvuudesta ja hakenut siihen apua. Ilman kasinopelejä hän on ollut vasta muutaman kuukauden. Hänen mielestä peliriippuvuuden ehkäisyyn tarvitaan enemmän välineitä ja lähestymistapoja.
– Toivon, että edes joku lopettaa pelaamisen tämän luettuaan, ja suuntaa hakemaan apua.

Hae apua ajoissa

  • Suomessa on arviolta 124 000 ihmistä, joilla on jonkin asteinen rahapeliongelma.
  • Ammatillista apua kannattaa hakea ajoissa.
  • Apua saa mm. A-klinikoilla ja mielenterveystoimistoista.
  • Apua saa myös puhelimitse Peluuri-palvelusta. Peluurin auttava puhelin toimii numerossa 0800 100 101 arkisin klo 12–18.
  • Kuopiossa apua tarjoaa mm. Kuopion kriisikeskus.