Nettiloukkauksia ja terrorismin uhkaa on pakko sietää

Raimo Tuomaisen tekemä rikostutkintapyyntö tekstiviesti- ja someloukkauksista päättyi esitutkinnan keskeytykseen. Kansalaisten pitää tottua sekä pieniin että isoihin uhkiin.

Suomalaisten on opittava sietämään uudenlaisia uhkia. Erilaiset nettiuhkailut ovat jo monelle tuttuja. Turun puukotukset puolestaan osoittivat, että joudumme sopeutumaan myös terrorismin uhkaan.
Raimo Tuomainen ihmettelee Twitter-tilillään, miksi poliisi keskeytti esitutkinnan, joka koski häneen kohdistuneita hakkaamis- ja tappouhkauksia (Kaupunkilehti 5.8.). Nyt Tuomainen pohtii, viekö hän tapauksen omalla riskillään oikeuteen.
Kuopion poliisin tiedottaja Arto Tynkkynen sanoo, että nykyisen esitutkintalain mukaan poliisi voi keskeyttää tutkinnan, jos tapauksesta seuraisi vain sakot. Poliisi priorisoi rikostutkintaa säästösyillä.
– Jos rikoksen laatu arvioidaan vähäiseksi, tutkinta voidaan keskeyttää. Hyöty ja tutkinnan hinta ovat arvioitava esimerkiksi nettiloukkauksissa. Tutkintaa voidaan myös rajoittaa poliisin ja syyttäjän yhteisharkinnassa, kertoo Tynkkynen.
Vaikka rikoksen tunnusmerkit täyttyvät internetissä, rikosilmoitukset eivät aina johda mihinkään. Nettiavaruudessa on pakko sietää törkeyksiä.
Poliisi kannustaa ihmisten välisissä loukkauksissa keskinäiseen sovitteluun aivan kuten vahingonteoissa. Sovinnon hieromista varten on perustettu sovittelutoimistokin.

Sinisilmäisyyden aika ohi

Nettiloukkauksia paljon pahempaa, terrorismin uhkaa on pakko sietää tämän hetken Suomessa. Viikon takainen Turun terroriteko kiristää turvatoimia. Lainsäädäntö kaventaa yksityisyyden suojaa taistelussa jihadistigangstereita vastaan. Sinisilmäisyyden aika on ohi.
Maailmalla on jo pitkään pitänyt kulkea hotelleihin, tavarataloihin ja nähtävyyksiin läpi metallinpaljastimen ja laukkutarkastuksen.
Poliisi toimi Turussa kiitettävästi, mutta se ei riitä. Riskit ovat kasvaneet hallitsemattoman kansainvaelluksen vuoksi. Suomessa on Supon mukaan yli 300 riskityyppiä ja lisäksi tuhansia turhautuneita miehiä, joiden ideologiat eivät istu länsiarvoihin.
Kirkon olisi pohdittava, minkä mallin se antaa ja minkä riskin ottaa piilotellessaan paperittomia. Riskityyppien seulonta rajoilla ehkäisee lyhyellä tähtäimellä tehokkaammin terrorismia kuin se, että sosiaalitoimi luennoi vastaanottokeskuksissa, miten suomalaisessa yhteiskunnassa pitää käyttäytyä.
Betoniporsaat eivät pysäytä, jos heikot yksilöt ohjelmoidaan sokeaan vihaan. Kotouttamisohjelmia tehokkaampaa olisi nostaa riskimaiden naisten koulutustasoa. Samalla parantuisi muslimilasten rauhankasvatus, kuten Elina Ryhänen esitti Viikkosavossa (23.8.).

 

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.