Pelastusjohtaja relaa raivaussahan kahvassa

Pohjois-Savon pelastusjohtaja Jukka Koponen rentoutuu metsässä. Myös kaupunkikoti sijaitsee rauhallisen metsälammen rannalla. Kuva: Sanna-Liisa Kiiskinen

Jukka Koposen lähes kaikki vapaa-aika kului vuosia metsässä. Tänä vuonna hän osti ensimmäistä kertaa metsänhoitoyhdistykseltä apua nuoren metsän hoitoon.

Kun vanha sukutila kaipasi jatkajaa, riensi sukulaispoika hätiin. Pohjois-Savon Pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Jukka Koponen osti entisen mummolansa Leppävirran Konnuslahdesta. Nyt hän huoltaa jo 1700-luvulla karttoihin merkityn tilan metsiä samalla itse rentoutuen. Alkuvaiheen hoitorästit on kurottu kiinni, mutta silti raivaussaha on ahkerassa käytössä.
– Ostin sukutilan 2013, kun vanha setäni sairasti, eikä enää itse pystynyt hoitamaan tilaa. Isäni on siellä syntynyt ja kasvanut ja itsekin olen siellä lapsuudessa viettänyt paljon aikaa. Tunsin tarpeelliseksi jatkaa pitkiä perinteitä. Konnuslahden Kyläkaupan kupeessa sijaitsevaan tilaan kuuluu metsää, peltoa ja maatilan rakennuksia, Koponen kuvailee.

Pääosin havupuita kasvava puusto koostuu sekä taimikosta että nuoresta ja täysikasvuisesta metsästä ja jopa yli 100 vuotta vanhoista männyistä. Alkuvaiheessa metsä vaati paljon hoitorästien perkaamista.
– Kuusi vuotta sitten, kun tila tuli haltuuni, se vaati paljon hoitamista. Taimikot olivat vajaan metrin korkuisia, kuusien ympäriltä poljettiin heiniä ja raivattiin vatukot ja roskapuut ympäriltä niin, että taimikko pääsee kasvamaan. Tiesin tilanteen jo ostaessani ja päätin, että työllä ja rahalla istutettu metsä hoidetaan kuntoon. Raivaussaha oli ahkerassa käytössä.

Tähän asti Koponen on tehnyt hoitotyöt pääosin itse ja välillä vaimonsa avustuksella. Kevät ja syksy ovat metsänhoitajan parasta aikaa, silloin ei helle ja hyttyset vaivaa. Tänä vuonna hän turvautui ensimmäisen kerran ulkopuoliseen apuun metsänhoidossa.
– Nyt ostin ensimmäistä kertaa metsänhoitoyhdistykseltä apua nuoren metsän hoitoon. Ensimmäiset viisi vuotta kaikki vapaa-aika meni metsässä, keväästä räntäsateisiin. Muistan eräänkin päivän, kun lämmintä oli 30 astetta ja jumalattomasti hyttysiä. Aamupäivällä vaimon kanssa metsään mennessämme vastaan tullut pariskunta totesi, ettei voi mennä marjaan tällä kelillä. Meillä oli täysi varustus päällä ja siellä päivä touhuttiin, Koponen nauraa ja lisää, että keväällä ja syksyllä metsässä on siedettävintä.

Koponen ajattelee metsätilan huolehtimista osana pitempää ketjua, jossa hän pyrkii hoitamaan oman osuutensa kunnolla. Nyt on ylläpitovaihe menossa. Työtuntejaan hän ei ole laskenut, mutta jotain pientä korvausta tulee mm. metsän harvennuksesta ja rankapuun myynnistä.
– Ylläpitohoitoa riittää jatkuvasti, tuulenkaatoja pitää raivata, etteivät kirjanpainajat valtaa runkoja. Polttopuuta on varsin paljon ja sitä olen myynytkin. Olen yksi palanen pitkää ketjua ja haluan luovuttaa tilan eteenpäin vähintäänkin yhtä hyvässä kunnossa. Suvun miehet ovat jo ennen minua siellä kaikki tehneet kovasti töitä. Työtunteja en ole laskenut, mutta kerran hahmottelin, että vähintään 1000 tuntia olen jo metsää raivannut.

Pelastusjohtajalle metsä on myös rentoutumisen paikka. Jo nuoresta asti hän on metsässä liikkunut ja tuntee vastuuta myös riistanhoidosta ja hiilinieluista.
– Metsä on minulle rauhoittumisen paikka, tykkään liikkua metsässä, kuunnella linnun laulua ja varmistella lintujen pesäpaikkojen riittävyyttä. Maatilan pelloilla kasvaa viljelykasveja, tänä kesänä heinää ja ohraa. Tavoitteena on, että pellot pysyvät kunnossa, ilmastonkin näkökulmasta kasvipeite on hyvä juttu. Hiilinieluja syntyy, kun varmistaa, että vihreää on pystyssä, Koponen painottaa.