Politiikan ”moraalista”

Ministeri Kauko Juhantalolle (kepu) tuomittiin 1993 valtakunnanoikeudessa vuosi ehdollista niin sanotussa koplausjutussa. Lahjusten ehdottamisesta. Koplari halusi jatkaa eduskunnassa. Pääministeri, ”Kannuksen Kennedy” Esko Aho (kepu) ei vaatinut Juhantalon eroa. Eduskunta erotti hänet äänin 134–31. Neljää lukuun ottamatta erottamista vastustivat kepulaiset. Alkiolaiselta arvopohjalta. Juhantalo pullahti takaisin eduskuntaan heti seuraavissa vaaleissa.

Antti Kaikkonen (kepu) sai 2013 viisi kuukautta ehtoollista Nuorisosäätiön vaalirahajutussa. Luottamusaseman väärinkäytöstä. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa hän lähes kolminkertaisti äänisaaliinsa. Ministerin on oltava ”rehellinen ja taitava”. Rikostuomio ei estänyt Kaikkosen nimittämistä puolustusministeriksi.

Antti Rinne (demari) tuomittiin 2016 sakkoihin. Työriitojen sovittelusta annetun lain rikkomisesta. Rinne joutui 1990-luvun puolivälissä eroamaan AKT:n palveluksesta ”epäselvien matkalaskujen vuoksi” (IS 21.3.2014). Ja maksamaan samoihin aikoihin korvauksia johtamalleen taloyhtiölle ”huonon taloudenpidon ja epäselvien laskutusten takia”. Rehellinen ja taitava pääministeriksi.

Teuvo Hakkaraista (persu) sakotettiin 2018 pahoinpitelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta. Persujen eduskuntaryhmä mätkäisi Hakkaraiselle ”vakavan varoituksen”. Demarit etunenässä vaativat kurkku suorana Hakkaraiselle lisärangaistuksia. Äänestäjät palkitsivat Hakkaraisen meppiydellä.

Ano Turtiainen (persu) tuomittiin 2015 julkisesta kehottamista rikokseen vastaanottokeskustoimintaa harjoittavaa SPRää kohtaan. Turtiainen retosteli: ”tässä porukassa tuomio on vain sulka hattuun”.

Juha Mäenpää (persu) puhui islaminuskoisista maista Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista ja vieraslajien torjunnasta samassa asiayhteydessä. Poliisi esitutkii. Persufyyreri Jussi Halla-aho ei aio sallia Mäenpään syyttämistä käräjillä rikoksesta, vaikka poliisin aloittama esitutkinta johtaisi siihen.

Hussein al-Taee (demari) kirjoitteli takavuosina törkeitä tekstejä muun muassa sunnimuslimeista, juutalaisista, homoseksuaaleista ja somaleista. Kielsi ensin, mutta tunnusti vaalien jälkeen. Demareille riitti ”rauhanvälittäjän” pahoittelut. Poliisi esitutkii.

Poliisi esitutkii, syyllistyikö Päivi Räsänen (kd) Twitter-viestissään kiihottamiseen kansanryhmää [”häpeällisessä synnissä” rypeviä seksuaalivähemmistöjä] kohtaan. Räsäsen puolue- ja uskonsisar Sari Essayah ihmettelee.

Lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen (vihreät) sai sakot 2019 ilmailurikkomuksesta ja haitanteosta virkamiehelle [poliisille] yritettyään estää pakkopalautuksen lentokoneessa. Vihreistä kannatettavaa kansalaistottelemattomuutta. Mutta syyttävät persuja, tosin perustellusti, luottamuksen rapauttamisesta poliisiin.

Näin se käy. Malkaa ei nähdä omassa silmässä.

Kirjoittaja on päivystävä dosentti.