Raija Korhonen: ”Lapsuudessa ei koskaan ollut yksinäistä hetkeä”

Raija Korhonen vietti lapsuutensa Palonurmen kylällä. Kuva: Korhosen kotialbumi

Minä lapsena: Raija Korhonen, Kuopion kaupungin viestintäpäällikkö

Lapsuudenkotini oli Nilsiän Palonurmessa Ala-Nurmesjärven rannalla. Perheeseeni kuuluivat äiti, isä, kolme vanhempaa siskoa sekä isäni äiti, joka asui samassa taloudessa. Mummoni hääräsi keittiössä ja piti meistä lapsista huolta, kun isä ja äiti tekivät maatilan töitä. Lapsuuskotini paloi 2000–luvun alussa, mutta yksi siskoistani asuu miehensä kanssa edelleen samassa pihapiirissä, lapsuuskotini paikalle rakennetussa uudessa talossa.
Kansakoulun kävin parin kilometrin päässä olevassa kyläkoulussa. Lapsuudesta on jäänyt mieleeni, kuinka ennen kouluikää karkasin kouluun. Kaikki vanhemmat sisareni olivat jo koulussa, enkä olisi halunnut jäädä yksin kotiin. 1960-luvulla saman ikäisiä leikkikavereita oli kuitenkin paljon, eikä lapsuudessa koskaan ollut yksinäistä hetkeä.

Kouluun mennessä en osannut vielä sanoa r-kirjainta – mikä oli aika noloa, kun oma etunimi alkaa samalla kirjaimella. Ensimmäisenä koulupäivänä piti mennä luokan eteen seisomaan ja sanoa oma nimi. Kun en osannut sanoa r-kirjainta, en sanonut mitään, seisoin vain hiljaa. Opettaja, joka tiesi puheongelmastani, käski vain ystävällisesti minua takaisin istumaan. En muista, että kukaan olisi koskaan kiusannut minua tämän takia, ja ärränkin opin myöhemmin sanomaan. Päätin kuitenkin jo silloin, että minun lapseni nimessä ei tulisi olemaan r-kirjainta.

Lapsena harrastin yleisurheilua ja erityisesti hiihtoa. Maanviljelijänä toiminut isäni hiihti usein kanssani, hänellä oli siihen aina aikaa. Oma hiihtoharrastus onkin kestänyt koko elämän. Urheilun lisäksi harrastin pianonsoittoa, joten keskikoulun jälkeen siirryin musiikkilukioon Kuopioon. Haaveammattini oli kanttori tai pianonsoitonopettaja. Soitto-oppilaita minulla olikin lukion aikaan mutta sittemmin musiikki on jäänyt rakkaaksi harrastukseksi, tosin enemmän kuuntelijan kuin itse soittajan roolissa.
Mieluisimmat kouluaineeni olivat liikunta, musiikki ja historia. Kouluaikaan, vielä lukiossakaan, en pitänyt äidinkielestä enkä varsinkaan ainekirjoituksesta. En olisi koskaan voinut uskoa, että ammattini tulisi joskus olemaan viestinnän parissa. Niin ne ajatukset muuttuvat.

  • Sarjassa tutut savolaiset muistelevat lapsuuttaan.

Kuva: Soile Nevalainen