Rakkaudesta vanhoihin volkkareihin

Jani Sinervirta suhaa ”Juniksella” ympäri kaupunkia. Hän sanoo, että auto hymyilyttää ihmisiä ja tuo selvästi hyvää fiilistä. Kuvat Marjo Lämsä

Jani Sinerviralle merkillä on merkitystä. Miehen pihasta pitää aina löytyä vähintään yksi Volkswagen.

Kaikki tuntevat mersumiehen, Opel-kuskin tai Toyota-Teron. Autonomistajan, jolle merkillä on merkitystä. Tällainen autonomistaja on kuopiolainen Jani Sinervirta, joka on vannoutunut Volkswagenien ystävä. Sinervirran silmiä hivelevät erityisesti vanhemmat mallit ja perheen pihassa ainut liikkuva auto onkin 1967 vuoden Volkswagenin ”Kleinbus” tai vielä tutummin ”hippipaku”. Auto on päivittäisessä käytössä kesäisin. Auto on lempinimeltään ”Junis” ja se tuli Sinerviralle 13 vuotta sitten. Kirpputoriyrittäjällä on lisäksi vielä noin parituhatta Volkswagen pienoismallia.
– Ensimmäisenä autona minulla oli Honda Civic, mutta myin sen pois. Pihassa on aina oltava kesäautona vähintään yksi vanha volkkari. Siinä menee raja. Ilmajäähdytteisyys ja 1967 ja siitä vanhemmat vuosimallit ovat erityisen lähellä sydäntä. En kaipaa tällä hetkellä uudempaa autoa kesäajoon.

Yritti ostaa 10 vuotta

Sinervirta kertoo yrittäneensä ostaa nykyistä autoaan 10 vuotta. Hän näki kuopiolaismiehen ajelevan Juniksella silloin tällöin. Sinervirta sanoo, että hän tavoitti miehen useita kertoja ja pyysi tätä pitämään itsensä mielessä, jos tämä olisi joskus myymässä autoa. Koitti vuosi 2004. Sinervirta oli töissä Henry’s Pubissa ja puhelin soi. Auto oli vihdoin myynnissä ja kaupat sovittiin luonnollisesti heti.
– Siinä kävi sitten kuitenkin niin, että olin täyttämässä 30 vuotta ja taustajoukot järjestivät lahjakeräyksen auton hankkimista varten. Sain auton lahjaksi Henry’s Pubissa järjestetyissä juhlissa.

Toiveissa puleerata vimpan päälle

Tullessaan Sinerviralle Junis vaati pientä laittoa. Ja vaatii sitä edelleen, kuten vanhemmat autot yleensäkin. Juniksella taittuvat niin kauppareissut kuin kirpparin tavaroidenkin kuljetus. Tänä kesänä Sinervirta on käynyt Juniksen siivillä Raaseporissa Fiskarssin antiikkipäivillä ja Härmän Powerparkissa.
– Kun kyydissä on öljyä, bensaa, työkaluja ja tunkki, niin hyvin pääsee. Pidemmillä matkoilla pitää välillä ajaa takaluukku auki, jotta auton moottori jäähtyy.
Sinervirta sanoo, että haluaisi puleerata ja laittaa auton vimpan päälle. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että hän pitää auton ”vain” liikkuvassa kunnossa.
– Rapsuttelen sieltä täältä sitä mukaa kun tarvitsee. Jos joskus ajoon tulisi toinen kesäauto, niin voisin ottaa tämän erikseen työn alle. Erityisosat ovat autoon älyttömän kalliita.

Ei tule myyntiin vaan perinnöksi

Autoon on laitettu avattava haitarikatto ja matkustamon ikkunat myöhemmin, luultavasti 90-luvulla. Sisällä takapenkin saa muunnettua makuutilaksi. Moottori löytyy auton takaosasta ja Juniksella pääsee normaalia henkilöauton nopeutta. Jopa satasta uskaltaa ajaa. Kyydissä on kuljetettu niin perhettä kuin kylpyhuoneen laattojakin.
– En uskalla juurikaan lainata autoa. Tätä ajetaan tunteella ja joka kerta kun olen autoa lainannut, jotain on tapahtunut. Autolla on suuri tunnearvo, eikä se ole myynnissä. Eikä tule myyntiin vaan menee perinnöksi. Toivottavasti joku lapsista haluaisi sen säilyttää.

Pihassa vielä matkailuauto

Sinervirran Volkswagen-intoa ei hevillä sammuteta. Yrityksellä on käyttöautona myös Volkswagen Transporter bussi vuosimallia 2007. Uutena Sinervirralla ja perheellä on pihassa vuoden 1976 Volkswagenin matkailuauto. Matkailuauto hommattiin pidempiä reissuja varten.
– Junis käy välillä hieman pieneksi, kun on vielä iso koira ja tavarat. Ensi vuonna lähdemme Billnäsiin antiikkipäiville myymään joko matkailuautolla tai Juniksella, riippuu siitä kumpi on ajokunnossa.