Kristitty poliitikko ja ateisti keskustelevat: Saako kristitty tunnustaa uskoaan?

Sari Essayah muistuttaa, että hengellisiä joululauluja kuuluu tavarataloissakin, miksi niitä ei sitten saisi esittää kouluissa. Tauno Puolitaipaleen mielestä usko pyhiin kirjoihin on vaarallista. Kuva: Ismo Vornanen

Onko kristityllä enää nyky-Suomessa sananvapautta? Pyysimme kristittyä poliitikkoa ja ateistia perustelemaan näkemyksiään.

Kaupunkilehti kysyi kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayahilta ja ateistibloggari Tauno Puolitaipaleelta, miten he näkevät uskovaisten sananvapauden ja oikeudet. Puolitaival on toiminut Kuopiossa matemaattisten aineiden opettajana. Eläkepäivinään hän kirjoittaa blogeja ja kirjoja.

Sari Essayah:

Pelkään, että Suomessa on alettu kaventaa sanan-, uskonnon- ja vakaumuksenvapautta. Olen saanut viestejä ympäri maailmaa, että Suomen viranomaisten linjauksia sanan- ja uskonnonvapaudesta seurataan tarkasti ja sillä on vaikutuksia Suomi-kuvaan.
Perustuslain mukaan kansalaisella on oikeus uskoa tai olla uskomatta Jumalaan. Viimeisen puolen vuoden aikana keskusteluilmapiiri on kiristynyt muun muassa apulaisoikeusmiehen ja valtakunnansyyttäjän linjausten vuoksi. Esimerkiksi teologinen syntikäsityskeskustelu johtaa rikostutkinnan aloittamiseen kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan, kuten Päivi Räsäsen tapauksessa on tullut esille.

Kristilliset juhlat ovat osa kulttuuriperintöämme. Perustusvaliokunta on linjannut, että esimerkiksi Enkeli taivaan lausui näin tai Suvivirsi eivät kaipaa koulun juhlissa mitään erillistä lupaa. Apulaisoikeusasiamiehen linjauksessa mentiin ohi perustusvaliokunnan määrittelemästä juhlan sisällöstä. Kritiikki kohdistui kirkkorakennukseen yhdenvertaisuutta loukkaavana tilana.

Suomessa pieni vähemmistö lietsoo uskontokielteistä ilmapiiriä. Esimerkiksi Satakunnan keskussairaalassa kiellettiin joululauluja esittäneen kuoron vierailu vuodeosastoilla, koska sen katsottiin loukkaavan uskonnollista tasa-arvoa. Kuuluuhan joululauluja tavarataloissakin ennen joulua. Helsingin lentokentälläkin esitti kuoro matkustajille joululauluja. Tuskin kukaan pahastui heidän joulutervehdyksestään.
Suomalais-italialainen Soile Lautsi valitti EU:n ihmisoikeustuomioistuimeen Italian koululuokkien seinillä roikkuvien krusifiksien vuoksi. Tuomioistuin päätti, etteivät kulttuuriperintöön kuuluvat krusifiksit loukkaa uskonnonvapautta. Päätöksen mukaan krusifiksi on luonteeltaan passiivinen symboli, jonka vaikutus oppilaisiin on vähäinen.

Halutaanko Suomessa viedä vakaumukselliset asiat maan alle kuten vanhassa Neuvostoliitossa? Olisi hyvä muistaa mikä merkitys kristinuskolla on ollut Euroopan sivistykselle sekä demokratia- ja moraalikäsityksille. Millaisessa tilanteessa on esimerkiksi Lähi-idän arabimaat, joissa ovat vaikuttaneet muut uskonnot kuin kristinusko? Mitä vahinkoa kristillisestä arvopohjasta on yhteiskunnalle? Siniristilipussamme on kristillinen symboli. Vanhemmat polvet ovat ymmärtäneet kohtalonyhteytemme kristinuskoon.

Tauno Puolitaival:

Olen sitä mieltä, että kristityt ovat määränneet Suomessa vuosisatoja, mitkä ovat sallittuja ja oikeita mielipiteitä. Kun tuota ylivaltaa ollaan nyt kaventamassa, he yrittävät estää kaikki pienimmätkin rajaukset. Esimerkkeinä vaikka koulujen joulujuhliin liittyvät lillukanvarret. Miten vanhemmat reagoisivat, jos heidän lapsukaisensa vietäisiin etukäteen varoittamatta juhliin, joissa lopuksi kajautettaisiin Enkeli taivaan asemesta ”Työn orjat sorron yöstä nouskaa..?” Ja käskettäisiin nousemaan ylös ylistyksen ajaksi.

Kerran tv:ssä eräs turkkilainen Erdoganin kannattaja lausahti, että ennemmin tulee noudattaa Jumalan kuin EU:n tahtoa. Ajattelin tuolloin, että varjele mikä idiootti. Kun nyt Päivi Räsänen esittää saman lajin lausuntoja, sorrun kai rasismiin, kun en koe häntä idiootiksi?

Usko pyhiin kirjoihin on vaarallista. Hindut pitäisivät kiinni kastijaosta ja muslimit yllyttäisivät kivittämään aivorikoksen tehneet hengiltä. Suomen kristityt ovat oppineet unohtamaan Vanhan testamentin pahimmat julmuuksiin yllyttävät Jumalan tahdonilmaisut. Jotkut ihmiset ottavat todesta julmuudetkin, jos ne on pyhissä kirjoissa mainittu.
Jumalaan uskomisessa sinänsä ei ole mitään yhteiskuntia vahingoittavaa. Pohjolan valtioitten uskonnon- ja sananvapauksia koskevat käsitykset ja niitä koskeva lainsäädäntö ovat olleet tähän saakka riittäviä yhteiskuntien homogeenisuuden ja rauhallisuuden takia. Eivät ole enää. Joten niitä on syytä muuttaa niin, että molempia vapauksia kavennetaan, jos ihmisten teot siihen aiheen antavat.

Suomeen on tullut koko ajan lisää väestöä, joille on pienestä pitäen opetettu tunnuskirjoista, mikä on Jumalan tahto. Tästä heitä on perin vaikea vieroittaa. Jos meidän omat Päivi Räsäsemme asettavat Raamatun sanat lain edelle, samoin kauheita tapojaan voivat perustella myös muiden uskontojen edustajat.

Minä luokittelen itseni uskonnottomaksi. Todellisuuskäsitykseni materiaalisesta maailmasta perustuvat luonnontieteitten tuloksiin. Ymmärrystäni ihmisen kehityksestä ja olemuksesta kehitän lukemalla evoluutioteoriaa. Aivojen toimintoja tutkivat neuro- ja kognitiotieteet auttavat käsittämään, miten ihmisen tietoisuus sekä ulkoisen että sisäisen maailman kokee. Aivotoiminta selittää, miksi ihminen kehittelee itselleen erilaisia uskomuksia ja epätieteellisiä maailmankatsomuksia.

  • Mitä mieltä sinä olet? Osallistu keskusteluun: kuopio.mielipide@media.fi
  • Lue myös päätoimittajan kirjoitus uudesta juttusarjasta TÄÄLTÄ.

Tauno Puolitaipaleen mielestä usko pyhiin kirjoihin on vaarallista. Kuva: Taunon albumi

 

 

 

KORJAUS 15.1.2020 klo 13:00: Muokattu Tauno Puolitaipaleen osuudesta tämä lause toiseen muotoon: Pohjolan valtioitten uskonnon- ja sananvapauksia koskevat käsitykset ovat tähän saakka taanneet yhteiskuntien homogeenisuuden. Tätä tarvetta ei enää ole.

Kommentti: Uskomukset ovat vankila

Ismo Vornanen

Omien uskomusten kupla on ahdas vankila. Muslimit käyvät keskenään sotia oppiriitojensa vuoksi. Kristityt eivät ole yksi kirkko. Kristikunta koostuu kirkkokunnista, suuntauksista ja lahkoista. Jokainen kuppikunta pitää itseään parhaana Jumalan sanan tulkkina.
Ateismi on yhden sortin uskonto. Ateisti ei horju, vaikka yhtenä päivänä kvanttifysiikka osoittaisi, että maailmaa ohjaa äly, jota eri uskonnot ovat nimittäneet Jumalaksi. Ateistien uskonnon mukaan elämä ja tietoisuus ovat sattumia.
Uskomukset juurtuvat syvälle. Eri aatteiden fundamentalistit kuolevat mieluummin kuin tunnustaisivat olevansa väärässä. Harvalla meistä on vara sanoa, että arvostelukykyni petti pahasti, olen elänyt harhassa. Kun valitsemme puolemme, esimerkiksi poliittisen puolueen, uskomme sen ylivertaisuuteen ja näemme kilpailijoiden hyvätkin teot pahoina. Totuuden voi löytää vasta, kun hylkää kaiken muun. Oikeasti emme kestä kuulla totuutta, jos se poikkeaa vanhoista uskomuksistamme.