Suomi, lässyttäjien maa

Kansa, joka pelkää loukkauksia, on heikko ja haavoittuvainen.

Otsikon varastin Helsingin Sanomien Lauantaiesseestä (10.8). Tiivistän HS:n toimittajan Tuija Siltamäen tekstin näin: Suomessa, sanavapauden mallimaassa kritiikkiä pidetään kiusaamisena ja näkemyseroa henkilökohtaisena loukkauksena. Suomessa pöllöä pidetään viisaana, koska se istuu hiljaa oksallaan eikä arvostele ketään.
Julkisessa keskustelussa on jokainen sana punnittava tarkasti, loukkaantuuko jokin ihmisryhmä, vähemmistö tai aatteen edustaja. Pahan mielen aiheuttajalle vaaditaan rangaistuksia tai häntä aletaan savustaa somessa.

Sarkasmi ja ironia ovat katoava kansanperinne. Suomesta on tullut lässyttäjien maa. Vallalla on käsitys, jonka mukaan terveelle aikuiselle ei saa esittää kritiikkiä, koska hän ei kestä mielipahaa. Siltamäki sanoo oikein, että loukatut tunteet voivat olla väärässä. Kun joku pahoittaa mielensä, on se kuitenkin riittävä syy vaieta.

Aikanaan tarkkailuluokan opettajana tajusin, mikä häiriköitä vaivaa. He olivat oppineet, että pienestäkin pettymyksestä tai vastoinkäymisestä on oikeus käynnistää huutelu tai tappelu. Kirjoitin luokan seinälle: ”Olet vahva, kun et reagoi”. Ei ole mitenkään vaarallista, jos tuntuu vähän aikaa pahalta. Aikuisenkin elämä muuttuu tuskaiseksi, jos hän alkaa hyppiä seinille mielipiteistä, joista ei satu tykkäämään.

On siis pakko lässyttää, koska hyvinvoivat ihmiset, joilla ei ole todellisia ongelmia, ovat oppineet pahoittamaan mielensä näkemyksistä. Jopa pilkkaamisen sietäminen edistäisi ihmisen sisäistä kasvua ja on mainio henkinen harjoitus. Mitä sitten jos joku nauraa kustannuksellani ja kyseenalaistaa uskomukseni? Mitä merkitystä on maailmankaikkeudessa, jos pieni egoni saa osakseen vinoilua?

Suomessa on puheenaiheita, joista tietää etukäteen, että mielensä pahoittajat ryntäävät someen ja tekevät tunnemyrskyssä järkyttäviä johtopäätöksiä. Lehtityössä huomaa, että usein haastateltavakin pohtii, että rohkenenko antaa julkisia kommentteja. Entä jos joku suuttuu minulle ajatuksistani?

Sanomme ihmistä idiootiksi, jos hän ajattelee eri tavalla kuin me itse. Jos sama henkilö myötäilee uskomuksiamme, suitsutamme häntä. Mielipidekö se tekee ihmisestä hyvän tai pahan? Älyämme rajoittaa eniten takertuminen tuttuun ja tunteisiin sekä rooliharhoihimme.