Tässä ovat Vuoden kuopiolainen 2018 -ehdokkaat – äänestä suosikkiasi

Tässä ovat Vuoden kuopiolainen -ehdokkaat.

Kuopion Kaupunkilehden ja Viikkosavon järjestämä Vuoden kuopiolainen -kilpailu käynnistyy tänään. Kisaan on jälleen valittu 20 ehdokasta, joiden joukosta lukijat voivat äänestää suosikkiaan. Ehdokkaat on valittu lukijoiden lähettämien vinkkien ja toimituksen tekemien valintojen pohjalta. Mukana on Kuopion alueella vaikuttavia henkilöitä, jotka omalla tavallaan edustavat positiivista kuopiolaisuutta.
Muutama ehdokkaista on ollut ehdolla myös aiempina vuosina. Uudelleen valitut ovat henkilöitä, jotka vuoden 2018 aikana ovat tehneet jotain merkittävää.

Urheilupuolelta mukaan valittiin tänä vuonna viime vuoden tapaan olympiavoittaja Iivo Niskanen. Ehdokkaana on myös KuPSin kapteeni Petteri Pennanen, joka on vuoden 2018 Veikkausliigan paras keskikenttäpelaaja.
Ehdolla on myös KalPan naisten liigajoukkueen Tanja Niskanen, joka oli viime keväänä Pyeongchangin Olympialaisissa Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueessa isossa roolissa, kun Suomi sai pronssimitalin. Ehdokkaana on myös KalPan Jaakko Rissanen.

Urheilupuolelta ehdokkaina ovat myös Savo Volleyn markkinointi- ja tapahtumapäällikkö Raine Siltala. Hän on nostanut Savo Volleyn lentopalloseuran markkinoinnissa ennennäkemättömälle tasolle.
Ehdolla on myös mäkihyppyvalmentaja Mika Kojonkoski, joka parhaillaan valmentaa Kuopiossa Kiinan tulevaa mäkihyppymaajoukkuetta.
Ehdokkaana on myös taijin euroopanmestari ja shiatsuhieroja Tarmo Hakkarainen. Hän on syventynyt mielen, kehon ja energian tutkiskeluun 30 vuoden ajan ja on kirjoittanut kirjan Polku sisäiseen harjoitteluun. Hän on mukana Itä-Suomen yliopiston kaatumisen ehkäisytutkimuksessa taijin osalta ja lisäksi hän ohjaa myös taojoogaa.

Kisan yhdeksi ehdokkaaksi valikoitui myös hanuristi Anssi K. Laitinen, joka viime kesänä toi harmonikan kestävyyssoiton ME-lukemat takaisin Savoon soittamalla yhteen putkeen 40 tuntia 3 minuuttia ja 10 sekuntia. Laitinen saanee suorituksensa Guinness World Recordsiin.
Ehdokkaana on myös malli ja tapahtumajärjestäjä Linda Bosire. Savonia-ammattikorkeakoulussa kansainvälistä liiketoimintaa opiskeleva kenialaissyntyinen nainen on perustanut oman mallitoimiston ja viimeisen vuoden ajan ollut järjestämässä useita tapahtumia, muun muassa viiniravintola Gusto Runinissa.

Tänä vuonna kisassa on annettu painoarvoa kansalaistoiminnalle, eli kisaan on otettu henkilöitä, jotka omalla aktiivisuudellaan ovat kannustaneet ihmisiä osallistumaan ja tuoneet aktiivisesti esille itselleen tärkeitä asioita.
Ehdokkaana on Pro Kallavesi-liikkeen perustaja Mikko Kokkonen. Finnpulpia vastustava mies on saanut aikaan varsinaisen kansanliikkeen, joka tuo esille luontoarvoja ja puhuu puhtaan Kallaveden puolesta.
Ehdokkaana on myös Urkki Keinänen, joka on käynnistänyt Pro Kuopionlahti –liikkeen vastustamaan korkeaa kongressihotellia Kuopionlahdelle. Historiaharrastaja koosti tänä vuonna myös kirjan Väinölänniemen historiasta.
Ehdolla on myös Kuopion Hyötypyöräilijöiden aktiivi Ari Paanala, joka on jo vuosia kampanjoinut pyöräilyn puolesta. Hän tuo pyöräilyn ympäristöllisiä ja terveydellisiä hyötyä esiin aktiivisesti muun muassa sosiaalisessa mediassa.

Ehdolla on myös taikuri Alfrendona tunnettu Jukka-Tapio Keränen, jolla tuli tänä vuonna tasan 10 vuotta täyteen ammattitaikurina. Alfrendo teki tänä vuonna 10-vuotisjuhlaesityksen, joka nähtiin muun muassa Barcelonassa.
Yksi ehdokkaista on Kuopio Tanssii ja soi -tapahtuman toiminnanjohtaja Anna Pitkänen.

Viestintäkouluttaja ja taiteilija Tiina Naumanen on myös yksi ehdokkaista. Naumanen kouluttaa, näyttelee, ohjaa, juontaa ja laulaa. Tänä syksynä hän oli muun muassa toteuttamassa Salakapakka-nimistä esitystä.
Ehdolla on myös ANTI-festivaalin taiteellinen johtaja Johanna Tuukkanen. Hän on tuonut ANTI-festivaalin kautta Kuopiolle valtakunnallista ja kansainvälistäkin näkyvyyttä.
Ehdokkaana on myös Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Tilla Martikainen. Hän on ollut luomassa keskustaan lukuisia tapahtumia ja siten vaikuttanut positiivisesti keskustan elinvoimaan.

Ehdokkaana on myös monikulttuurisuuskeskus Kompassin ohjaaja ja vapaaehtoistyön vastuuhenkilö Varsha Shurpali, joka tekee tärkeää työtä maahanmuuttajien kotouttamiseksi.
Samoin ehdolla on Harri Miettinen, joka koordinoi vapaaehtoisena Kuopion Ruoka-avun lahjoitusruokatoimintaa ja mahdollistaa sadoille ihmisille viikoittaisen ruoan saannin.
Ehdokkaana on myös kaupunginteatterin näyttelijä Ritva Grönberg. Tämä rakastettu pitkän linjan teatterilainen on myös todella lahjakas laulaja.

 

ÄÄNESTÄ TÄSTÄ

 

Vuoden kuopiolainen

  • Kuopion Kaupunkilehden ja Viikkosavon järjestämä lukijaäänestys, jonka tarkoitus on nostaa esiin kuopiolaisia tai Kuopion alueella vaikuttavia hyviä tyyppejä.
    Aiempina vuosina Vuoden kuopiolaiseksi on valittu Kompassin vastaava ohjaaja Tsega Kiflie, kirjailija-toimittaja Antti Heikkinen, dosentti-kolumnisti Markku Myllykangas, paralympiamitalisti Marjaana Heikkinen ja jalkapalloilija Urho Nissilä.

Äänetysaikaa 21.12. saakka

Vuoden kuopiolaista voi äänestää Kuopion Kaupunkilehden verkkosivuilla olevalla lomakkeella.
Samalla sivulla voi tutustua tarkemmin ehdokkaisiin.
Äänestää voi myös Kaupunkilehden ja Viikkosavon Facebook-sivuilla, kommentoimalla Vuoden kuopiolaisesta kertovan jutun päivitystä. Lisäksi äänestää voi lähettämällä sähköpostia osoitteeseen kuopio.mielipide(at)media.fi. Kirjoita tällöin aihekenttään ”Vuoden kuopiolainen”. Lisäksi voi äänestää lähettämällä postikortin osoitteeseen Kuopion Kaupunkilehti, Suokatu 36 c, 70110 Kuopio.
Äänestysaikaa on 21. joulukuuta 2018 saakka.
Vuoden kuopiolainen 2018 julkaistaan Kuopion Kaupunkilehdessä tammikuussa 2019.