Teresa Töntsi tuli Kuopioon Intian kautta

Suomen ortodoksisen kirkkomuseon Riisan museonjohtaja Teresa Töntsi nauttii työstään Kuopiossa.

Teresa Töntsi pitää Kuopiota enemmän kotikaupunkinaan kuin synnyinpaikkaansa Ilomantsia.

Lapsuuden mansikkakesät isovanhempien luona Iisvedellä Suonenjoella. Isoisän piironginlaatikko, jossa oli aina kettukarkkeja. ”Eväsretki” makuuhuoneen sängyllä mummon pakkaamia pumpernikkeleitä, omenalimonadia ja sultsiinoita mutustaen. Kun sai juoda kahvia kermalla. Näin muistaa Teresa Töntsi ensimmäiset kosketuksensa Savoon. Nyt hän on asunut Kuopiossa jo 10 vuotta.

ORTODOKSISEN kirkkomuseo Riisan museonjohtaja Teresa vietti lapsuuden kesät isovanhempien luona, kun vanhemmat olivat reissussa. Isoisä muun muassa opetti Teresalle ensimmäiset sanat.
– Isovanhempani rakensivat talon sodan jälkeen Vesikiventielle Suonenjoelle ja sitten myöhemmin he muuttivat Saarijärvelle vasta valmistuneeseen taloon. Vietin lapsuuteni kesät Iisvedellä ja Kuopiossa, Ilomantsista kotoisin oleva Teresa kertoo.

TERESA tiesi jo pikkutyttönä haluavansa museonjohtajaksi. Hänellä oli lapsena leikkimökki Nurmeksessa. Kun muilla tytöillä oli leikkimökissä hylly kauniille teekupeille ja astioille, Teresan isä rakensi hänelle vitriinin kivikokoelmaa varten.
– Kerään edelleen maailmalta erilaisia kiviä. Joko siksi, että ne ovat kauniita, tai jos niissä on jokin mielenkiintoinen funktio tai merkitys.

TERESAN perhe muutti vuonna 1977 Lahteen, jossa Teresa kävi 12 vuotta koulua. Työhön tähtäävät opinnot veivät aluksi arkeologian pariin, mutta kaivaukset osoittivat sen, ettei fysiikka kestäisi alavalintaa. Niinpä hän vaihtoi pääaineen Suomen ja Skandinavian historiaan.
Opiskelut ja niiden jälkeinen työ Vantaan kaupunginmuseossa ja maailmanperintökohde Verlassa pitivät Teresan vuosia Etelä-Suomessa. Vuonna 2007 Suomen Ortodoksisen kirkkomuseon johtajan virka tuli auki. Edessä oli todellinen Jaakobin paini.
– Toisessa vaakakupissa painoi oma koulutus ja gradu työläisnaisista ja uskonnollisuudesta sekä mielenkiintoinen työ. Toisessa vaakakupissa taas oli oma ortodoksisuus ja itse Riisa. Päätin, että katuisin jos en hae työtä.

TERESA sai paikan ja myös otti sen vastaan. Vaikka Teresa asui tuolloin Etelä-Suomessa, työ Kuopiossa alkoi Intian lenkin kautta.
– Ennätin työskennellä viisi kuukautta ennen adoptiomatkaani Intiaan. Seuraavat 8 kuukautta olin vanhempainvapaalla. Muistan vielä uuden asunnon, johon muutimme, ja kuinka siellä ei ollut edes huonekaluja. Silti se tuntui kodille. Poikani Ajai, jonka nimi tarkoittaa aina voittoisaa, on nyt 12-vuotias.

VANHEMPAINVAPAALTA palattuaan Teresa pääsi heti raakaan työntekoon kiinni. Hän pääsi heti ensi töikseen pohtimaan museon kehittämistä ja kokoelmanäyttelyn uudistamista. Sitten museo meni kiinni 2009 keskustalon peruskorjauksen vuoksi ja Riisan näyttelytilojen peruskorjaus alkoi heinäkuussa 2013. Nuo vuodet olivat kiireisiä.
– Kyllä sitä on sattunut ja tapahtunut tosi paljon. Jälkeenpäin olen miettinyt, miten ehdin ja pysyin kaikessa kiinni. Ehkä se oli innostuksen palo, joka auttoi jaksamaan.

NÄIN jälkeenpäin hän toteaa, että on turha miettiä, minne elämä olisi kuljettanut jos hän olisi aikoinaan valinnut toisin. Museonjohtaja viihtyy Kuopiossa. Kuten hänen poikansakin. Vaikka Teresa on ammatiltaan historioitsija, pitää fokuksen silti aina olla tulevassa.
– Ja menneitä on turha vatvoa. Ajaikin on luonnollisesti monikulttuurinen lapsi, mutta hän vastikään sanoi, että ihanaa kun olemme kuopiolaisia emmekä ruotsalaisia tai vain suomalaisia. Vaan kuopiolaisia.

TERESA muistaa elävästi kun Ajai oli vasta tullut Suomeen. Hän työnsi poikaa rattaissa Tulliportinkatua ylös. Terveyskeskuksen risteyksessä he pysähtyivät liikennevaloihin ja vieressä seisoi vanhempi mies. Ajai ojensi miehelle käden ja sanoi ”hyvvee päevee”.
– Mies naurahti, että musta mies ja noin levveetä savvoo vääntää. Murre on tarttunut minullekin ja saan siitä kuittailuakin välillä, hän nauraa.
Työssään ja vapaa-ajallaan matkusteleva Teresa sanoo, että maailmalta on aina yhtä ihana palata kotiin.
– Asuin 12 vuotta Lahdessa ja nyt 10 vuotta Kuopiossa. Sen lisäksi olen asunut ainakin 10 paikkakunnalla. Kyllä Kuopiolle liput liehuvat.