Terry Caunter menetti molemmat jalkansa vuonna 2013 – ”En saa jalkojani takaisin vaikka kuinka toivoisin, joten sitä ei kannata jäädä murehtimaan”

Terry Caunterista ei päällepäin huomaa, että miehellä ei ole jalkoja polvista alaspäin. Kuvassa myös miehen tärkein liikuttaja, jackrusselinterrieri Penny. Kuva: Inka Matilainen

Kuopiolaisbritti Terry Caunter menetti molemmat jalkansa vuonna 2013. Se ei kuitenkaan miehen tahtia hidasta.

Kuopiolainen Terry Caunter joutui vuoden 2013 syksyllä onnettomuuteen, jonka seurauksena hän menetti molemmat jalkansa. Terryn oikea jalka on amputoitu hieman polven alapuolelta ja vasen jalka taas polven nivelraosta. Äkkinäinen ei sitä kuitenkaan huomaa, sillä miehellä on vuoden 2014 keväästä lähtien ollut käytössä edistykselliset proteesit.

Onnettomuudesta Terry ei halua puhua enempää, sillä mies haluaa keskittyä katsomaan eteenpäin eikä kärvistellä menneissä. Hän ei liiemmin halua puhua menneisyydestäänkään, vaikka tietää sen kiinnostavan monia. Mies on nimittäin Britannian keskusrikospoliisi Scotland Yardin entinen rikostutkija. Mutta siitä voit lukea hieman lisää jutun kainalotekstistä. Nyt tarkoitus on puhua elämästä jalattomana.

Täysin jalaton Terry oli vain hetken. Vain viisi viikkoa onnettomuuden ja useiden leikkausten jälkeen Terry sai ensimmäiset proteesinsa ja siirtyi KYSiltä Harjulaan toipumaan ja kuntoutumaan. Vain muutamia kuukausia myöhemmin Terry käveli jälleen. Toki alkuun kyynärsauvojen kanssa.
– Kun minulla kysyttiin fysioterapiassa, mitä haluan saavuttaa kahden viikon aikana, vastasin, että haluan kävellä. Kolme päivää myöhemmin kävelin kyynärsauvojen tuella.

Jalkojen ja sitä kautta kävelykyvyn menettäminen olisi ja on sen kokeneille kova paikka. Terry ei kuitenkaan lannistunut onnettomuudesta, mitä hän ihmettelee itsekin.
– Olen ihmetellyt itsekin, että en vaipunut tilanteessa syvään epätoivoon. Onnettomuuden jälkeen lääkäri lupasi, että he antavat minulle uudet jalat ja mahdollisimman hyvän elämänlaadun. Sen jälkeen en enää huolehtinut.

Jalkoina Terryllä toimivat niin sanotut älykkäät proteesit, jollaiset on Suomessa vain kahdella henkilöllä ja Terry on heistä toinen. Uudet jalat hän sai viime vuoden keväällä ja miehen mukaan niiden avulla hän jaksaa kävellä entistä enemmän.
Terry käveleekin useita kilometrejä päivittäin koiransa Pennyn kanssa. Päivittäin kertyy 20 000–30 000 askelta ja keskinopeus on jopa 4,5 kilometriä tunnissa. Se on aika hyvin jalattomalta mieheltä. Vaimo välillä jopa unohtaa, että rakkaalla puolisolla ei ole jalkoja.
– Välillä hän lähtee kävelemään todella vauhdilla ja minä jään jälkeen. Silloin muistutan häntä asiasta ja hän pahoittelee, että unohti taas, että minulla ei ole jalkoja, mies nauraa.

Jo kouluaikaan Terry pelasi jalkapalloa. Hän kertoo olleensa aina aktiivinen persoona, jolle kävely on se kaikkein rakkain liikuntamuoto. Siksi hänelle oli heti jalat menetettyäänkin selvää, että jos vain mahdollista, hän kävelee vielä. Ja sen mies teki.
Mies on tunnettu hyväntekeväisyyskävelytempauksista ympäri Eurooppaa. Onnettomuuden jälkeen hän teki vuonna 2015 hyväntekeväisyystempauksen ja käveli Utsjoelta Helsinkiin.
– Halusin olla inspiraationa kaikille kävelykykynsä menettäneille.

Uiminen. Se on ainut asia, jota Terry ei hetken pohdittuaan voi tehdä. Tosin jos hän oikein kovasti haluaisi, löytyisi siihenkin varmasti keino. Autoa hän ei myöskään aja vaikka pystyisikin siihen apuvälineiden avulla. Vaimo saa olla kuski.
– Hän saa ajaa. Mutta muuten voin tehdä ihan kaikkea, mitä muutkin. Liikumme ja matkustelemme vaimoni kanssa paljon. Lentokoneessa tosin on kamalaa istua niissä ahtaissa penkeissä, mutta siinäpä isoimmat ongelmat.

Terry kokee olevansa suorastaan onnekas. Hän antaa esimerkin päivältä kun hän katsoi televisiota.
– Siellä oli sokea naispappi. Ajattelin häntä katsoessani, että minä sentään en ole menettänyt näkökykyäni ja kuinka onnekas olenkaan.

Onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä. Sitä Terry sanoo olevansa. Mies ei tarvitse kipulääkkeitä ja hänellä on kaikki hyvin. Mies haluaa olla esimerkki muille ja muistuttaa, jalkojen menettäminen ei ole elämän loppu.
– En saa jalkojani takaisin vaikka kuinka toivoisin, joten sitä ei kannata jäädä murehtimaan. Kun ei suhtaudu elämään niin vakavasti, siitä tulee helpompaa. Koskaan ei pidä luovuttaa.

Onnettomuus muutti suunnan

Kuopiolaisbritti Terry Caunter muutti Suomeen vuonna 2008 ja antoi silloin haastattelun Turun Sanomille. Jutussa ja nyt myöhemmin Kuopion Kaupunkilehdelle Terry kertoo, kuinka 1978 hänestä tuli 24-vuotiaana maan nuorin Criminal Investigation Department -ryhmän etsivä. Kyseinen Scotland Yardin rikostutkimusyksikkö keskittyi korkean profiilin rikoksiin. Sarjamurhat, kidnappaukset ja IRA:n terroristisolujen tutkinta sekä seuraaminen ympäri maailmaa kuuluivat Terryn arkeen. Mies on menettänyt erään ryöstön tutkinnan yhteydessä kollegansa ja hyvän ystävänsä. Tekijä pääsi murhasta tuomiotta, mutta hänet tuomittiin salaliitosta vankilaan. Terry mietti kostoa vuosia. Lopulta rikollinen saatiin kiinni Espanjassa ja hänet tuomittiin elinkautiseen erään nuorukaisen kuoliaaksi puukottamisesta ja Terry sai viimein rauhan.

Vasta vuosia myöhemmin Terry tajusi millainen vaikutus työtoverin ja ystävän kuolemalla häneen oli.
– En tajunnut ollenkaan aikaisemmin, miten paljon tapahtunut vaikutti minuun. Vasta työurani lopussa aloin huomata, että kaikki ei ole kunnossa. Vuonna 2000 minulle tarjottiin mahdollisuutta työskennellä matkailuyrityksessä ja tartuin siihen. Tajusin, etten voi enää elää menneissä.

Vuonna 2013 tapahtuneen onnettomuuden myötä Terry päätti kääntää elämässään täysin uuden suunnan. Hän päätti, että heittäytyy rohkeasti tekemään asioita, joita on pelännyt. Päätös on tuonut elämään paitsi rakastavan puolison, valtavasti myös muuta hyvää.
– Olen ennen laulanut karaokea silloin tällöin, mutta en muuten yleisön edessä. Pari vuotta sitten päätin rohkaistua ja menin King’s Crowniin jameihin ja kysyin, saanko laulaa. Lopulta minusta vanhaa jazzia savolaisittain soittavan T-Combon laulaja ja minua on pyydetty muutaman hyvin tunnetunkin suomalaisen artistin levyille taustalaulajaksi. Kaikki tämä ja paljon muutakin hyvää tapahtui, kun kohtasin pelkoni.

Työssään poliisina mies on tavannut niin vauvoja surmaavia sairaanhoitajia kuin sarjamurhaajiakin. Rankan työn myötä hänelle on kehittynyt hieman mustanpuhuva ja sarkastinen huumorintaju. Terry sanoo, että vain sen avulla pärjää tuollaisessa työssä. Huumorintajusta on ollut apua elämässä myöhemminkin.
– Kun muut sanovat rankan työpäivän jälkeen nostavansa jalat ylös, niin minä otan jalat ihan konkreettisesti pois.

Penny-koira liikuttaa

Yksi iso tekijä Terryn toipumisessa onnettomuuden jälkeen on ollut jackrusselinterrieri Penny, joka tuli miehelle kesällä 2014. Penny ja Terry ovatkin monelle kuopiolaiselle tuttu parivaljakko keskustan ja sen lähiympäristön kaduilta.
– Penny on suorastaan julkkis. Kaikki tunnistavat sen, mies nauraa.
Terry kertoo, että Penny on aktiivinen koira, jolla on paljon energiaa. Se pakottaa myös hänet liikkumaan ja estää jäämään kotiin neljän seinän sisälle.
– Pennyn myötä, minulla on myös joku josta huolehtia ja se on todella hyvä juttu. Koira pitää minulle myös seuraa kun olen yksin kotona.