Tiina Naumanen-Salmela: ”Meillä oli kotona vaihtuvia hoitajia”

Tiina muistelee, että lapsuus oli yhteisöllistä ja turvallista aikaa. Kuvat: Naumasen albumi

Minä lapsena: Tiina Naumanen-Salmela, esittävän taiteen ammattilainen, viestinnän ja draaman kouluttaja

”Lapsuudenkotini sijaitsi Joensuun Niinivaaralla rivitalossa. Perheeseeni kuului äidin ja isän lisäksi kolme vuotta vanhempi sisareni Terhi. Meillä oli kotona vaihtuvia hoitajia, jotka hoitivat myös muita saman pihan lapsia, meininki oli hyvin yhteisöllistä ja turvallista. Osa hoitajista myös asui meillä. Menin päiväkotiin vasta 6-vuotiaana.

Olin lapsena rauhallinen ja harkitseva. Olin myös vanhempieni mukaan tyytyväinen ja iloinen lapsi, hieman ujo tosin. Tykkäsin olla paljon sylissä ja matkin isosiskoani kaikessa missä pystyin. Olin hieman kömpelö ja erittäin tapaturma-altis, joten asuimme onneksi keskussairaalan vieressä. Vaikka puheestani ei saanut selvää vielä 3-vuotiaana, esiinnyin pienestä pitäen todella mielelläni. Kiipesin aina tilaisuuden tullen pöydälle ja lauleskelin hyppynarusta rakentamaani mikrofoniin. Tykkäsin myös sepittää tarinoita. Pidin piirtämisestä ja kun opin lukemaan, luin paljon ja olin ahkera kirjastonkäyttäjä.

Pihapiirissä asui paljon samanikäisiä lapsia, joiden kanssa leikimme pihaleikkejä kuten kirkonrottaa ja hippaa. Parhaat ystäväni olivat serkkuni Ulla ja naapurinpoika Pekka. Vietimme myös paljon aikaa Rääkkylässä, jonne vanhempani rakensivat kesämökkiä. Me tytöt viihdytimme itseämme rakennustyömaalla leikkimällä isän tekemillä puunukeilla, kävelemällä puujaloilla ja kivittämällä käärmeitä.

Rakastin eläimiä. Olisin halunnut koiran ja hevosen, mutta sisareni ja isäni olivat allergisia. Ehdotin usein, että vaihtaisimme siskoni hevoseen, mutta vanhempani eivät syystä tai toisesta pyyntööni suostuneet. Riemuni oli suuri, kun meille ostettiin marsuja, ensin Söpö ja sitten Tipsu. Mutta toinen kuoli ja toinen jouduttiin antamaan pois siskoni allergian takia. Tämän jälkeen kokeilin akvaariokalojen hoitoa, mutta koska niitä ei voinut ottaa syliin, loppui innostus aika lyhyeen.

Kävin yleisurheilukerhossa ja kuvataidekoulussa sekä lauloin seurakunnan kuorossa. 10-vuotiaana ratsastus vei mennessään ja kävinkin lähes joka kesä ratsastusleirillä Kiviniemen tallilla Utrassa. Teimme myös kesäisin lomareissun, jota odotin kovasti.
Koulua kävin Niinivaaran ala-asteella. Muistan, kun olin taas kerran tippunut jostain ja saanut kyynärsauvat, niin organisoin välitunnilla temppuradan ja jaoin vuoroja muille oppilaille radan selvittämiseksi kyynärsauvoillani. Olin myös hyvä hävittämään tavaroita ja vaatteita. Kauhistutinkin usein siskoani aika eriskummallisilla asuvalinnoillani, koska en löytänyt esimerkiksi saman parin lapasia. Elin onnellisen lapsuuden ja olen siitä todella kiitollinen vanhemmilleni.”