Tukea isältä isälle eron käsittelyssä

Yhden Vanhemman Perheiden liiton Itä-Suomen aluekoordinaattori Marjo Meriranta sekä vertaisohjaaja Jussi Hartikainen (oik.) ovat olleet Janne Saarelan tukena eroprosessissa. Kuva: Laura Ruuskanen

Miesten vertaistukiryhmässä Jannen ei enää tarvinnut olla ainoa mies naisten keskellä, vaan erosta pääsi puhumaan äijäporukalla.

Kun kuopiolaisen Janne Saarelan avioliitto muutama vuosi sitten päättyi, oli päällimmäisinä tunteina tuska ja epätoivo. Jannen ex-vaimo oli puhunut eroaikeistaan jo jonkin aikaa, mutta lopulta lähtö tapahtui hyvin yllättäen.
– Tulin kokousmatkalta kotiin, ja ex oli sillä aikaa muuttanut tavaroineen pois. Se oli syksyn alussa. Takana oli yli 20 vuoden suhde, Janne kertoo.
Aluksi Janne tunsi henkisen tuskan lisäksi myös konkreettista fyysistä tuskaa. Epätoivo ja huoli meinasivat vallata kokonaan, kun hän mietti lähitulevaisuudessa siintävää 50 vuoden rajapyykkiä ja sitä, miten arki lähtee eron jälkeen rullaamaan lastenkin kannalta. Tulevaisuuden ajattelemiseen liittyi pelkoa ja ahdistusta.

Nyt tulevaisuuden ajatteleminen ei enää ahdista, ja Janne näkee asiat jo positiivisessa valossa.
– Itselleni tämä on ihan konkreettinen ja selvä mittari hyvinvointini kohentumisesta. En enää ajattele, että ero oli maailmanloppu. Nyt näen, että voin itse päättää, miten haluan elämäni viettää. Aiemmin yksinäisyyden ja tyhjyyden tunteet olivat hallitsevan voimakkaat.
Lasten huoltajuuden menetystä Jannen ei onnekseen ikinä tarvinnut pelätä. Koko ajan oli selvää, että isän ja lasten suhde oli toimiva ja hyvä. Yhteishuoltajuus oli molempien vanhempien tahto, vaikka välillä neuvottelut olivatkin tunnemyrskyssä vaikeita.

Työurallaan Janne on toiminut erilaisissa luottamustehtävissä ja keskusteluapuna toisille. Niinpä hänelle oli luontevaa ja selvää hakea apua myös itselleen, kun tarve sitä vaati.
– Olen oppinut hakemaan apua myös henkisiin vaivoihin. Eroprosessin aikana hakeuduinkin monenlaisen keskusteluavun piiriin, mutta kyllä vertaistuki on ollut niistä itselle kaikista vaikuttavinta.
Monen muun avuntarjoajatahon kanssa Janne koki ongelmallisena esimerkiksi lyhyet asiakkuussuhteet, tai keskustelujen aiheet, jotka olivat joskus esimerkiksi liian käytännön järjestelyihin painottuvia.
– Tunnepuolta ei saanut kunnolla käsiteltyä. Ja jos vielä vastuuhenkilökin vaihtui välissä, niin välillä tuntui, että toistan samaa tarinaa kerta toisensa jälkeen kaikille, enkä pääse prosessissa eteenpäin. Se oli aika raskasta.

Sitten Janne törmäsi Yhden Vanhemman Perheiden Liiton toimintaan Kuopiossa. Sieltä löytyi monenlaista toimintaa; erokahvila, eroseminaariryhmä ja miesten eroryhmä nimeltään Ero-isät-erossa. Ryhmä kokoontuu kuukausittain, ja mukana saa olla ihan niin kauan kuin haluaa. Janne käy tapaamisissa edelleen, vaikka akuuttia avuntarvetta ei enää olekaan. Ryhmäilloista on tullut mukava tapa, ja siellä on luotu syviäkin ystävyyssuhteita.
– Yleensä kaikissa muissa keskusteluryhmissäkin olin ollut aina naisten keskellä, ainoana miehenä ryhmässä. Niinpä miesten eroryhmä oli mukavaa vaihtelua, ja todellista vertaistukea siinäkin mielessä, että siellä kokoontui juuri meitä isiä.
Janne sanoo, että miesten eroryhmä on ollut hänelle äärettömän arvokas apu.
– Miesryhmällä on vielä ihan omanlaisensa funktio, kun pääsemme juttelemaan äijäporukassa. Pääsemme todella syvällekin keskusteluissa miesten kesken.

Vertaistuki on tutkitustikin tehokkain apu erotilanteisiin. Myös Janne sanoo, että vertaistuki on ollut kaikkein vaikuttavinta.
– Kokemuksena miesten eroryhmä ja miessakilla puhuminen on ollut voimaannuttavaa. On niin eri asia päästä kuulemaan vertaisten kokemuksia kuin että joku vain kertoisi, miten prosessit teoriassa menevät. Kun on päässyt kuulemaan, että muillakin isillä on samanlaisia kokemuksia, tulee todellakin olo siitä, että en olekaan asiani kanssa yksin. Ja tämä ryhmä on myös tärkeä viestittämään sitä, että tunteet ovat miehillekin sallittuja.

Mukaan mahtuisi jälleen

Jussi Hartikainen on ollut Kuopiossa isien vertaistukiryhmän vertaisohjaaja ryhmän perustamisesta saakka, eli keväästä 2016. Ryhmä on pyörinyt nyt kolme vuotta, ja kokemukset ovat äärimmäisen hyviä. Ero-isät-erossa ryhmä on valtakunnallisestikin melko ainutlaatuinen, ja sen on tarkoitus nostaa esiin myös miesten ja isien erosuru.
– Näiden vuosien aikana olen nähnyt, kuinka ryhmä on siivittänyt monia miehiä huikeisiin eheytymistarinoihin. Nyt tilaa olisi jälleen uusille osallistujille. Mukana on miehiä eroprosessin eri vaiheissa. Monet pidempään käyneet ovat kääntäneet asiat jo voimavaroikseen, ja voivat hienosti tukea uudempia ryhmäläisiä, Hartikainen kertoo.

Ero-isät-erossa

  • Ryhmä on niin eronneille, eroa pohtiville, lähi- tai etävanhemmille sekä leskille tarkoitettu miesten vertaistukiryhmä.
  • Ryhmä on kaikille avoin. Isyys ei ole edellytys, eli kaikki eroa työstävät miehet ovat tervetulleita. Ei tarvitse ennakkoilmoittautua.
  • Toiminnan järjestää Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry.
  • Ryhmä kokoontuu keväällä 2019 vielä 12.3., 9.4. ja 14.5. klo 18–20 Perheentalolla (torin alla).