Tuula Väätäinen: ”Töihin tarttuminen oli etuoikeus”

Tuula Väätäinen sanoo, ettei hänen lapsuudestaan ole paljon kuvia. Kuva: Väätäisen albumi

Minä lapsena: Tuula Väätäinen, 63, sairaanhoitaja, kansanedustaja

”Olen syntynyt Maaningalla, Kurolanlahdessa, sieltä muutimme Tervoon 1961. Syntymäkotini oli pieni harmaa torppa, jossa oli tupa, makuukamari ja maitohuone. Maitohuoneen separaattorin äänen tunnistaisin vieläkin. Kotimme lähellä oli Humalapuro, siellä leikimme joen kivillä ja sillalla.

Meitä on yksitoista lasta, olen sisarussarjan kahdeksas. Olemme aina huolehtineet toisistamme. Isämme halvaantui, kun olin kahdeksan. Tämä muutti perheemme tilanteen ja tilan töihin tarttuminen oli meidän jokaisen etuoikeus. Vapaa-aikana kalastimme, pojat metsästivät, kerättiin marjat ja sienet talteen. Kun yksi veljistäni kuoli tapaturmassa 1968 tuli kokemus siitä, että vaikka kuinka toimisit oikein, on asioita joita et voi estää, ne vain tulee ja niistä on selvittävä. Niin meidänkin perhe selvisi, osaava ja neuvokas äitimme piti siitä huolen.

Kun synnyin, oli kiire. Sairaalan kätilö oli sanonut äidilleni, ettei ne lapset niin vain synny. Kun hän lennosta otti minut vastaan, oli todennut, että jos tällä tytöllä on jatkossakin näin kiire, niin pitkälle pääsee. Olen aina ollut menossa johonkin suuntaan. Kuljin veljieni perässä kaikkialle, minne vain he minut huolivat. Olin haka kiipeämään puissa, kun etsittiin ”räksän” pesiä. Kun liikuin kodin ulkopuolella, veljeni huolehtivat minusta.

Kotini ovet olivat aina auki tulijoille. Äiti huolehti karjanhoidosta, hyvästä ruuasta ja ompeli vaatteet. Äiti kasvatti meitä lempeydellä samalla huolehtien isästä. Kavereiden kanssa kävimme toistemme luona yökylässä.
Perheessämme on aina ollut koira. Penu ja Jehu-koirat kuuluivat minun lapsuuteeni. Tietysti meillä oli myös lehmiä, vasikoita, sikoja ja kanoja, ja varhaislapsuudessa hevonen, Veikko nimeltään.

Piirtelin lapsena mm. muotokuvia ja tein käsitöitä. Jossakin vaiheessa ompelin suurimman osan vaatteistani. Työtä kodissamme oli jokainen päivä, joten paljon ei jäänyt aikaa muuhun. Marjastaminen, sienestäminen ja kalastaminen olivat myös harrastuksia. Metsässä ja järvellä oli omaa aikaa ja sai liikkua omaan tahtiin.

Kävin alakoulun Hyvölässä ja keskikoulun Tervossa kirkonkylällä. Kolussa riitti kavereita, opettajien kanssa pärjäsin. Koin, että joitakin kavereita jotkut opettajat eivät kohdelleet oikein. Olen aina pitänyt piirtämisestä, käsitöistä ja pallopeleistä. Näiden piiristä ne mieluisimmat kouluaineetkin löytyvät.”

  • Sarjassa tutut savolaiset muistelevat lapsuuttaan.