Vanhus ja nykyaika

Ajat muuttuvat. Ajat muuttuvat nopeasti. Oikeastaan ajat muuttuvat nopeammin kuin koskaan. Kaksivuotias lapsi on jo yli vuoden käyttänyt tablettitietokonetta. Käyttänyt niin kuin sellainen ihmisenlapsi vaan osaa, ja kyllä se epeli osaakin.
Diginatiiveja, siis syntymästään älypuhelimia, älytelevisioita, tietokoneita, läppäreitä, tabletteja – mitä niitä nyt onkaan – käyttäneitä on keskuudessamme vuosi vuodelta yhä enemmän. Yli 47000 lasta syntyi siihen joukkoon viime vuonna.

Vanhus, joka ei osaa älylaitteitten käyttöä, saa osakseen vain sääliä. Kursseja toki järjestetään, mutta kehitys kulkee sitä tahtia, että talvikauden kurssi kansalaisopistolla antaa vain pintaraapaisun Windows-ohjelman käytöstä ja pankkilaskujen maksamisesta sen vanhentuneen pahvisen tunnuslukukortin avulla.
Moni vanhus ei missään tapauksessa opi erilaisten älykännyköiden hallintaa tilisiirroissa, lähimaksussa, matkalippujen ostamisessa, ravintolaruuan kotiin tilaamisessa, musiikin ostamisessa, elokuvien katselussa ja siitä, mikä kaikki on nykypäivää. Jonottaessa vaikkapa Kelassa tai pankissa kuluisi aika mukavammin, jos jotain viihdettä kännykästään irti saisi.

Liukastuin eräänä päivänä, ja kävin KYSin päivystyksessä paikattavana. Odottaessani näin kummallisen näyn. Kaikki tuijottivat eteenpäin, kellään ei ollut kännykkää! Hatunnosto niille kouluttajille, jotka kärsivällisesti opettavat vanhuksiamme arkipäivän tietoyhteiskunnan käytäntöihin. Kaikki on netissä. Kuinka elät ja hoidat asioitasi, jos et nettiä osaa käyttää? Etkä opi. Et opi edes opettamalla. ”Katso netistä!”
Mitä sitten, jos et hallitse netin käyttöä lähes pakollisiin jokapäiväisten asioiden hoitoon etkä jaksa liikkua kotoa asioimaan kaupungilla? Eikä kaikkia asioita siellä enää voikaan hoitaa. Eikä se vanhus jaksaisikaan. Nuorempi sentään googlaa, tai kysyy netissä kavereiltaan, mistä kulloisenkin palvelun asiansa hoidolle saa.

”Katso netistä, sieltä löydät ohjeet”, kertoo puhelinääni. Mutta kun et osaa netin käyttöä, eikä ole niitä kavereitakaan, jotka osaisivat! Asiat pitäisi hoitaa, mutta ne ovat netissä. Kuulostaako noidankehältä? Tuo edellä kuvattu on kuitenkin todellisuutta ainakin viidelletuhannelle kuopiolaiselle vanhukselle ja vammaiselle ja sairaalle.
Kun nyt ennen vaaleja kaikki eduskuntavaaliehdokkaat ovat laitosvanhusten asialla, niin kuka auttaisi tavallista vanhusta, mukavaa lähimmäistä, joka haluaisi asua kotonaan, muttei kunnolla pysty, kun elämä on siirtynyt verkkoon?

Kirjoittaja on kuopiolainen historianlehtori.